Muuttaminen työn perässä ei kannata – kannustinloukut jarruttavat työllistymistä

Työttömälle ei ole aina taloudellisesti kannattavaa muuttaa toiselle paikkakunnalle työn takia, toteaa Nordean yksityistalouden ekonomisti tutkimuksessaan.
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmien takia Suomessa on samaan aikaan korkea työttömyys ja paljon avoimia työpaikkoja, toteaa Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen artikkelissaan.

Kärkkäinen on tutkinut työn perässä muuttamisen taloudellisia kannustimia Suomessa. Muuttamista ekonomisti on tarkastellut esimerkkilaskelmien lisäksi rekisteriaineistoja ja mikrosimulointia hyödyntämällä. Kärkkäisen mukaan näiden menetelmien avulla voidaan ensimmäistä kertaa Suomessa vertailla todellisten työttömien kannustimia työllistyä joko nykyiselle asuinpaikkakunnalleen tai Helsinkiin.

Kohtaanto-ongelma johtuu siitä, että avoimet työpaikat ovat joko maantieteellisesti eri paikassa kuin työttömät tai työttömien koulutus ei vastaa avointen työpaikkojen vaatimuksia.

Kärkkäisen mukaan viime vuosina nämä kohtaanto-ongelmat ovat lisääntyneet Suomessa.

”Alueellisiin kohtaanto-ongelmiin vaikuttavat työttömien halukkuus muuttaa työn perässä ja muuttamisen taloudelliset kannustimet. Asumiskustannusten alueellinen eriytyminen voi aiheuttaa sen, että työn perässä muuttaminen ei aina ole taloudellisesti kannattavaa.”

Tutkimuksen mukaan työllistyminen Helsinkiin kasvattaisi työttömien asumiskustannusten jälkeen käteen jääviä tuloja, mutta vähemmän kuin jos työpaikka löytyisi nykyiseltä asuinpaikkakunnalta. Tämä johtuu siitä, että vaikka Helsinkiin työllistyessä palkkataso olisi korkeampi, kasvaisi vuokra nettopalkkaa enemmän.

Maakuntien välillä on suuria eroja Helsinkiin muuttamisen kannustimissa. Esimerkiksi Satakunnasta tai Lapista työn perässä Helsinkiin muuttaminen tarkoittaisi lähes 160 euron rahallista tappiota kuukaudessa.

Kärkkäisen esimerkkilaskelmissa esimerkiksi Sallassa asuvan peruspäivärahaa saavan työtön saisi vaivaiset 20 euroa nettotuloja lisää asumiskustannusten jälkeen jos muuttaisi ravintolatyöntekijäksi Ouluun.

Toisessa esimerkissä Forssassa asuva ansiopäivärahaa saava perheellinen työtön häviäisi 140 euroa kuukaudessa, jos hän muuttaisi myyjäksi Helsinkiin.

 

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (2) Katso kommentit (2)
  1. Näköalattomuus, vaihda mitääntekeminen tarjoilija-titteliin 20 eurolla kuukaudessa? Ei vaadi paljon pähkäilyä. Valitettavasti!

    1. Tarjoilijan työt 20€urolla sopivat ehkä niille, jotka ovat samaa työtä ennenkin tehneet, mutta niille, joille ilta-yötyö ei sovi ja niille, jotka eivät halua joutua jokapäiväisen seksuaalisen häirinnän kohteeksi, tarjoilijan työ ei ole vaihtoehto.

      Toki jokainen voi ryhtyä myymään persettä, siitähän saa kuulemma hyvää korvausta – kun ei ole niin tarkka asiakkaista eikä työolosuhteista, vai mitä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Valta vaihtuu – 2017 on poliittisesti tärkeä vuosi

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Teetitkö remontteja tai huoltotöitä? Muista hyödyntää kotitalousvähennys