Joulukuussa suomalaiset piensijoittajat vähensivät osakepainoaan huimilla 230 miljoonan euron nettomyynneillä, kertoo Nordnet.
Joulukuu oli loka-marraskuun tavoin Nokian kuukausi. Nordnetin mukaan suomalaisten piensijoittajien osakepaino yhtiössä kasvoi tuntuvilla 87 miljoonan euron netto-ostoilla. Luvusta on vähennetty kuukauden aikana tehdyt myynnit.
Nokia jatkoi jo kolmatta kuukautta peräkkäin suomalaisten piensijoittajien massiivisen ostosuosion kohteena.
Osake oli kauppamäärillä mitattuna joulukuussa yli kaksi kertaa vaihdetumpi kuin toiseksi vaihdetuin osake, Outokumpu. Nordnetin mukaan piensijoittajat lisäsivät Nokia-omistustaan loka-joulukuussa yhteensä peräti puolella miljardilla eurolla.
Joulukuussa suomalaiset piensijoittajat vähensivät osakepainoaan huimilla 230 miljoonan euron nettomyynneillä.
Nordnetin mukaan Nokia pois lukien myyntiaalto pyyhkäisi käytännössä kaikkien muiden suuryhtiöiden ylitse. Erityisen paljon on myyty osakkeita, jotka ovat kehittyneet indeksiä paremmin loppuvuoden aikana, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
”Osinkokiima ei ole vielä käynnistynyt, sillä joulukuun myyntilista on täynnä Helsingin pörssin suuryhtiöitä. Merkittävä osa piensijoittajista näkee nykyisen nousumarkkinan olevan tulossa ainakin toistaiseksi tiensä päähän indeksitasolla. Moni näkee suuryhtiöiden kurssit hetkellisesti täyteen pumpattuina ja ostokiikarit kohdistetaan nyt vähävaihtoisempiin osakkeisiin ja pörssitulokkaisiin”, Tuppurainen pohtii.
Joulukuun koko netto-ostetuimpien osakkeiden kärkikymmenikkö edustaa Nokia pois lukien pienten ja keskisuurten yhtiöiden joukkoa.
Tuppuraisen mukaan suomalainen piensijoittaja etsii nyt nousupotentiaalia osakkeista, jotka ovat jääneet pörssin suuryhtiöiden kurssirallissa jälkeen. ”Monelta pienyhtiöltä on tullut viime aikoina myös positiivista yhtiökohtaista uutisvirtaa kiihdyttämään kasvavaa kiinnostusta.”