Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon mukaan tuloerot ja varallisuuserot aiheuttavat eriarvoisuutta, mikä on kasvava ongelma myös Suomessa. Hiilamo kommentoi näkemyksiään Suomi Areenalla.
Hiilamo nosti kesäkuun alussa julkaistussa raportissa esille keinoja, joilla eriarvoistumista voisi purkaa. Yksi keinoista oli perintöveron porrastaminen niin, että se nousisi korkeimmillaan 65 prosenttiin.
”Jos meillä on hyvin korkeat varallisuuserot ja lasten taustoissa on isoja eroja ja matala verotus, me emme pysty satsaamaan riittävästi koulutukseen. Silloin mahdollisuuksien tasa-arvo ei toteudu”, Hiilamo toteaa.
Professori Hiilamo täsmensi näkemyksiään
Hiilamon kommenteista syntyi vilkas keskustelu. Esimerkiksi SalkunRakentajan Facebook-sivuilla Hiilamon esittämiä ajatuksia kommentoitiin vilkkaasti.
Myöhemmin sosiaalipoliikan professori harmitteli, että hänen ajatuksistaan syntyi myrsky vesilasissa.
”Olen esitellyt raportissa tunnustetun taloustieteilijä Anthony B. Atkinsonin ajatuksia ja arvioinut niiden soveltamista Suomessa. En ole siis tehnyt omia ehdotuksia veroista tai muustakaan. Vielä kerran: ajatus 65 prosentin perintöveroprosentista ei ole minun vaan Anthony Atkinsonin”, Heikki Hiilamo toteaa Verkkosanomissa
Sukujen köyhdyttäminen on ”mitä suurinta typeryyttä”
Ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen puolustaa voimakkaasti alhaista perintöveroa artikkelissaan.
Pursiaisen mukaan varallisuuden periytyminen ei ole ongelma vaan se on ”iloinen hieno asia, josta on syytä iloita.”
”Omien lasten hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta huolehtiminen on suurelle osalle ihmisiä yksi elämän tärkeimmistä päämääristä. Hyvä yhteiskunta on sellainen, jossa ihmiset voivat toteuttaa itselleen tärkeitä asioita. Yksi keskeinen tapa edistää omia päämääriä on kerätä varallisuutta ja käyttää sitä itselleen tärkeisiin asioihin”, Pursiainen toteaa.
Kun jokin suku on kerran noussut köyhyydestä ja saanut kerättyä varallisuutta, olisi Pursiaisen mukaan mitä suurinta typeryyttä ehdoin tahdoin pyrkiä tekemään siitä uudestaan köyhä.
”Olisi silkkaa ihmisvihaa nollata ihmisten vaivalla ja tuurilla keräämä varallisuus aina sukupolven vaihtuessa.”
Pursiaisen mukaan äärimmäinen varallisuuden keskittyminen voi olla yhteiskunnallinen ongelma.
”Mutta Suomessa ei ole tällaisesta kehityksestä hirveästi merkkejä. En myöskään halua väittää, ettei suuria perintöjä saisi verottaa. Järkevä perintöveron taso on tuskin nolla. Ihan järkevät ihmiset kannattavat suhteellisen korkeaakin perintöveroa.”
Useissa maissa ei lainkaan perintöveroa
Myös Talouden tulkki -blogia ylläpitävä viestintäammattilainen ja entinen taloustoimittaja Jouko Marttila ottaa kantaa Hiilamon perintöverokommentteihin.
”MTV:n keskustelussa tai Hiilamon Kalevi Sorsa -säätiölle laatimassa veronkiristysohjelmassa ei tuotu esille tosiasiaa, että useat Suomen kaltaiset länsimaat eivät peri lainkaan perintöveroa. Näitä ovat esimerkiksi Australia, Israel, Itävalta, Kanada, Luxemburg, Norja, Portugali, Ruotsi, Unkari, Uusi-Seelanti ja Viro”, Marttila muistuttaa blogissaan
Marttilan mukaan ajatus perintöverotuksen tuntuvasta kiristämisestä perustuu sosialistiseen ajatukseen, jonka mukaan vauraus on rikos muita kohtaan. ”Ahkeruudella ja osaamisella, osin onnen ja sattuman kautta, hankittu varallisuus pitää sosialistien mukaan ottaa valtiolle ja jakaa niille, jotka eivät itse osaa, kykene tai halua vaurastua.”
Marttila uskoo perintöveron noston johtavan myös verosuunnittelun kasvuun.
”Jos perintöveroa lähdettäisiin kiristämään 65 prosenttiin, verosuunnittelu kasvaisi räjähdysmäisesti ja veropakolaisuus varmasti jonkin verran. Hiilamon unelmoimat verotulot jäisivät saamatta, ja yrittämisen halu vähenisi.”