Asunnot ja kiinteistöt

Vanhojen kerrostalojen neliöhinnat kovassa kiidossa kesäkuussa

Useissa kaupungeissa hinnat nousivat kaksinumeroisin luvuin.

Kesäkuussa vanhojen asuntojen kauppoja tehtiin silti yhdeksän prosenttia vähemmän kuin kesäkuussa 2016, kertoo Huoneistokeskus. Työpäiväkorjaus ei vaikuta vertailuun, sillä kesäkuussa oli työpäiviä saman verran kuin vuosi sitten, Huoneistokeskus kertoo uusimmassa asuntomarkkinakatsauksessaan.

Pääkaupunkiseudulla vanhojen asuntojen kauppamäärät laskivat kesäkuussa viisi prosenttia vuoden takaisesta. Helsingissä laskua kesäkuuhun 2016 verrattuna oli yhdeksän ja Vantaalla kaksi prosenttia. Espoossa puolestaan tehtiin kolme prosenttia enemmän kauppoja kuin vuosi sitten kesäkuussa.

Kymmenen Suomen suurimman kaupungin joukosta etenkin Kouvolassa vanhojen asuntojen kauppamäärät kasvoivat kesäkuussa (+18 %). Lisäksi Oulussa (+4 %) ja Turussa (+2 %) myytiin vanhoja asuntoja enemmän kuin vuosi sitten. Prosentuaalisesti suurinta laskua kesäkuun 2017 vanhojen asuntojen kauppamäärissä nähtiin Jyväskylässä (-18 %), Lahdessa (-21 %) ja Kuopiossa (-21 %).

”Vaikka alkukesä on ollut vanhojen asuntojen kaupoilla kevättä hiljaisempi, ovat kuluvan vuoden vanhojen asuntojen kauppamäärät lähes samalla tasolla viime vuoteen verrattaessa”, Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja Ari-Matti Purhonen sanoo.

Vanhojen kerrostalokaksioiden neliöhinnat nousivat kesäkuussa 2017 Suomessa viisi prosenttia (+135 €/m²) vuoden 2016 kesäkuusta.

Kymmenen suurimman kaupungin joukossa suurinta vanhojen kerrostalokaksioiden neliöhintojen nousua oli tämän vuoden kesäkuussa Jyväskylässä (+23 %) ja Vantaalla (+17 %). Helsingissä neliöhinnat nousivat kesäkuussa seitsemän prosenttia vuoden takaisesta ja Espoossa peräti 12 prosenttia.

Vanhojen kerrostaloasuntojen neliöhintojen muutokset suurimmissa kaupungeissa (kesäkuussa 2017 verrattuna vuoden 2016 kesäkuuhun)

Alue / KaupunkiMuutos %
Jyväskylä23 %
Vantaa17 %
Oulu13 %
Espoo12 %
Tampere12 %
Vaasa12 %
Helsinki7 %
Joensuu6 %
Pori5 %
Kuopio4 %
Lappeenranta3 %
Turku-1 %
Lahti-9 %

(Lähde: KVKL, HSP)

Kommentoi
Ylös
>