Korkeakoulutettu nuori ansaitsee työuransa aikana miljoona euroa enemmän kuin kouluttamaton

Koulutus kannattaa. Tuoreen selvityksen mukaan koulutuksella on edelleen suuri vaikutus koko työuran bruttoansioihin.

Eläketurvakeskuksen tietoihin pohjautuvan, Me-säätiön toteuttaman yhteenvedon mukaan nyt hieman yli parikymppinen, korkeakoulutettu nuori ansaitsee työuransa aikana bruttona noin miljoona euroa enemmän kuin peruskoulupohjalta työelämään ponnistava henkilö.

Selvityksestä kertoo oululainen Kaleva.

Tulokehitys alkaa eriytyä jo noin 25 ikävuoden tienoilla. Laskelma on tehty Eläketurvakeskuksen kehittämällä ELSI-mallilla. ELSI on simulointimalli, joka käyttää tilastollista yksilötason aineistoa. Yksittäisten henkilöiden työuraa simuloidaan vuosi kerrallaan. ELSI on trendilaskelma, joka käyttää historiatietoja pääosin vuodesta 2008 alkaen.

Mallinnus ei  voi ennustaa suuria murroksia, kuten mahdollinen robotiikan kehityksen aiheuttama tarvittavan ihmistyön vähenemistä.

Tutkimuskirjallisuus osoittaa, että koulutuksella on monia positiivisia vaikutuksia niin itse yksilön elämään liittyviin asioihin kuin myös koko yhteiskunnan toimintaan, toteaa Me-säätiö tiedotteessaan.

”Kaikki nuoret eivät kuitenkaan onnistu saamaan perusasteen jälkeistä tutkintoa Suomessa. Tähän ryhmään liittyvätkin monet aikamme vaikeimmat ongelmat. Tilastojen mukaan noin 40 prosenttia pelkän peruskoulun varassa olevista 25-vuotiaista nuorista oli ilman työtä tai opiskelupaikkaa vuonna 2014. Samanikäiset tutkinnon suorittaneet henkilöt ovat selvästi paremmassa asemassa”, säätiö toteaa.

Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen Oma linja -hankkeen alustavien tulosten mukaan ammatillisen koulutuksen keskeyttäminen on yhteydessä kahdeksan prosenttia korkeampaan syrjäytymisriskiin työmarkkinoilta vielä seitsemän vuotta opintojen aloitusvuoden jälkeen.

Lisäksi opintonsa keskeyttäneet ansaitsevat keskimäärin 30 prosenttia vähemmän valmistuneisiin nuoriin verrattuna. Havaittu yhteys säilyy, vaikka tutkimuksessa otetaan huomioon nuoren aikaisempi koulumenestys, sekä koulujen ja perheiden väliset erot.

Tilastokeskuksen määritelmän mukaan lukuvuoden 2014/2015 aikana ammatillisen koulutuksen keskeytti noin kahdeksan prosenttia, ja lukion noin kolme prosenttia nuorista. Toisen asteen opintojen keskeyttäminen on laskenut lähes yhtäjaksoisesti 2000-luvun alusta lähtien, Me-säätiö muistuttaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (1) Katso kommentit (1)
  1. Täydellisen maailman vertauskuva, jälleen. Oletetaan että töihin päästään HETI valmistuttua eikä työuralla olla päivääkään työttömänä. Tyypillistä nykypropagandaa.

    T. Korkeakoulutettu – vasten ideologiaansa – työtön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Osakesäästäjät aamupala sijoituskatsaus sijoittaminen

Torstaista tulossa tärkeä päivä osakemarkkinoilla, USA:ssa isot teknologiajätit raportoivat

Seuraava artikkeli
Nokia osakekurssi osakkeet pörssi sijoittaminen talous

Nokian ristiriitainen tulos säikäytti sijoittajat - osake lähes 15% syöksyssä