Osakesäästäjien aamupala

Orava Asuntorahastosta jälleen uusi tarjous, Investors Housen tarjousaika päättyy torstaina

Orava Asuntorahasto tiedotti keskiviikkona, että se on saanut asuntorahaston hoidosta vastaavalta Orava Rahastolta alustavan tarjouksen rahaston muuttamisesta listatuksi erikoissijoitusrahastoksi. Tarjous muuttaisi Orava Asuntorahaston REIT-rahastosta AIF-rahastoksi.

Oravan sijoitusvarallisuuden siirtämisestä asuntorahastolta erikoissijoitusrahastoon tulisi maksettavaksi kahden prosentin varainsiirtovero, joka nettovarallisuudesta laskettuna olisi noin neljä prosenttia. Lisäksi asuntorahaston muuttaminen AIF-rahastoksi voisi tuoda muita tällä hetkellä ennakoimattomia kuluja.

Orava Rahastot arvioi, että asuntorahaston hallinnon 1,17 % vuotuisia kuluja voitaisiin laskea 1,0 prosenttiin. Mallin etuina perustellaan sen likvidiyttä sekä rahaston lunastusmahdollisuutta erikoissijoitusrahaston nettoarvolla. Lisäksi rahasto-osuuden omistajilla olisi mahdollista vaihtaa rahasto-osuudet asunto-osakkeisiin apporttilunastuksina. Erikoissijoitusrahastossa sijoittaja pääsisi myös yhdenkertaisen verotuksen piiriin toisin kuin tavanomaisessa listatussa kiinteistösijoitusyhtiössä.

Orava Asuntorahaston ympärillä on viime aikoina riittänyt käänteitä. Investors Housen tekemän vaihtotarjouksen tarjousaika loppuu tältä erää torstaina. Orava Asuntorahasto on lisäksi saanut tarjouksen Elite Varainhoidolta Orava Asuntorahaston muuttamiseksi erikoissijoitusrahastoksi.

Dollari heikentyi Fedin viime korkokokouksen pöytäkirjojen tultua julki

Yhdysvaltain keskuspankki Fedin edellisen korkokokouksen pöytäkirjojen mukaan keskuspankkiirit keskustelivat onko USA:n alhainen inflaatio pysyvää vai tilapäistä. Moni keskuspankkiireista halusikin saada lisävahvistusta hintojen noususta ennen mahdollista joulukuun koronnostoa. Lisäksi moni keskuspankkiiri oli sitä mieltä, että tulevan joulukuun koronnostopäätökseen tulisi erityisesti huomioida seuraavien kuukausien talousdatan vaikutus inflaatioarvioon.

 

Osakesäästäjät on valtakunnallinen sijoittajien yhteisö, joka auttaa jäseniään ja yhteiskuntaa vaurastumaan järkevän taloudenpidon ja tuottavan säästämisen avulla.

Yhteisö tarjoaa sijoittajille lisäarvoa riippumattoman ja arvokkaan tiedon, sijoitusosaamisen ja rahanarvoisten etujen muodossa sekä toimii linkkinä sijoittajien ja sijoituskohteiden välillä. Yhteisön jäseneksi voit liittyä tästä.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös