Saksalaisen Zalandon osake halpeni, kun yhtiö arvioi sen neljännen kvartaalin oikaistun liikevoiton jäävän hieman alle viime vuoden tason. Koko vuoden oikaistu liikevoittomarginaali jäisi näin ollen hieman alle 5 prosentin. Zalando ohjasi aiemmin, että liikevoittomarginaali tulisi olemaan 5-6 prosentin haarukan alapäässä.
Tanskalaisen Moller-Marskin osake halpeni niin ikään, kun yhtiön teki nettotappion 1,75 miljardin dollarin alaskirjauksen vuoksi sen Maersk Drilling-segmentissä.
Brittiläinen maailman suurin turvallisuusalan yhtiö G4S sitä vastoin halpeni, kun yhtiö alensi sen ohjeistusta liikevaihdon osalta. G4S arvioi nyt, että sen liikevaihto kasvaa 3-4 % kuluvana vuonna, kun aiempi arvio elokuulta oli 4-6 %.
Suomen Hoivatiloilta ohjeistuksen nosto
Suomen Hoivatilat raportoi keskiviikkoaamuna tammi-syyskuun liiketoimintakatsauksen. Yhtiön liikevaihto kasvoi vuoden kolmannella ensimmäisellä kvartaalilla peräti 61,9 % edellisvuodesta ja oli 8,6 miljoonaa euroa. Hoivatilojen operatiivinen tulos kohosi vastaavasti 86 % vertailukauden 1,9 miljoonasta eurosta 3,6 miljoonaan. Osakekohtainen nettovarallisuus (NAV) 5,33 euroa oli 44,8 % vertailukautta korkeampi. Hoivatilojen sijoituskiinteistöjen käypä arvo oli niin ikään vahvassa kasvussa nousten viime vuoden vastaavan ajankohdan 131,7 miljoonasta eurosta 225,5 miljoonaan.
Hoivatilat nosti liiketoimintakatsauksen yhteydessä taloudellista ohjeistustaan. Yhtiö arvioi, että sen kuluvan vuoden 2017 liikevaihto tulee olemaan vähintään 12 miljoonaa euroa. Operatiivinen tulos tulee arvion mukaan olemaan noin 5 miljoonaa euroa (aiempi ohjeistus vähintään 4,5 miljoonaa euroa). Sijoituskiinteistöjen arvon Hoivatilat odottaa olevan vuoden 2017 lopussa vähintään 240 miljoonaa euroa (aiempi ohjeistus 225-245 miljoonaa euroa).
Hoivatilojen toimitusjohtaja Jussi Karjulan mukaan ohjeistuksen muutos perustuu liiketoiminnan ennakoitua vahvempaan kasvuun ja sijoituskiinteistöjen tuottovaateiden laskuun.
Suomen Hoivatilat on Osakesäästäjien yhteistyökumppani.
Osakesäästäjät on valtakunnallinen sijoittajien yhteisö, joka auttaa jäseniään ja yhteiskuntaa vaurastumaan järkevän taloudenpidon ja tuottavan säästämisen avulla.
Yhteisö tarjoaa sijoittajille lisäarvoa riippumattoman ja arvokkaan tiedon, sijoitusosaamisen ja rahanarvoisten etujen muodossa sekä toimii linkkinä sijoittajien ja sijoituskohteiden välillä. Yhteisön jäseneksi voit liittyä tästä.