Asiantuntijat varoittavat: Suomen palvelujärjestelmä ei ole kestävällä pohjalla

Kymmenen vuoden sisällä suuret ikäluokat siirtyvät seuraavaan elämänvaiheeseen. Elämän kaaren loppupäässä avun ja hoivan tarve kasvavat.
vanhus hoivapalvelut eläkeläinen hoiva talous vanhus hoivapalvelut eläkeläinen hoiva talous

Kymmenen vuoden kuluttua yhä useampi suurista ikäluokista tarvitsee tuettuja asumispalveluita tai kotiinsa apua ja hoivaa, toteaa Sosiaalivakuutus-sivusto. Iso kysymys on, miten tulevat ikääntyneiden palvelut rahoitetaan.

”Mitä hyvinvointiin tulee, palvelujärjestelmän merkitys neljännessä iässä kasvaa ja eläkejärjestelmän merkitys pienenee. Julkisen talouden kannalta eläkejärjestelmä on kestävällä pohjalla, mutta palvelujärjestelmämme ei”, tiivistää johtaja Mikko Kautto Eläketurvakeskuksesta.

Myös taloustutkija Sine Jauhiainen on tilanteesta huolissaan.

”Ihan matemaattisestikin laskien jotakin täytyy tehdä. Tällä menolla emme hoivataakasta selviä”, Jauhiainen sanoo.

Ikääntymisen kustannukset ja hoivan hinta ovat merkittävässä roolissa myös kestävyysvajekeskustelussa. Valtiovarainministeriön arvion mukaan valtiontalouden kestävyysvaje on kahdeksan miljardia euroa. Sote-uudistuksella on tarkoitus paikata osa vajeesta, mutta sekään ei pysty asiaa ratkaisemaan. Sote-säästöillä vajeesta katetaan vain kolmannes.

Tavoite on äärimmäisen kova, mutta Jauhiainen uskoo tuottavuuskehitykseen sote-sektorilla. ”Tällä hetkellä palvelujen tuottavuudessa on isoja alueellisia eroja”, Jauhiainen linjaa.

Näitä eroja pyritään kuromaan umpeen esimerkiksi hallituksen I&O-kärkihankkeessa, jossa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Palveluja uudistetaan kahdeksassa eri alueellisessa hankkeessa, jotka ovat suuria maakunnallisia kokonaisuuksia. Alueellisissa hankkeissa luodaan koti- ja omaishoitoon malleja, joita voidaan ottaa valtakunnallisesti käyttöön. Maakunnissa toteutettavilla kokeiluhankkeilla etsitään parhaita toimintatapoja ja yhdenmukaistetaan kirjavia käytäntöjä.

Tulevaisuudessa vanhukset hoidetaan kotona entistä pidempään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Juhana Brotherus pääekonomisti Hypo

Hypon pääekonomisti ihmettelee asuntomarkkinoiden erikoista ilmiötä

Seuraava artikkeli
VIX indeksi pelkokerroin volatiliteetti sijoittaminen sijoitusmarkkinat finanssimarkkinat

Mihin katosivat finanssimarkkinoiden riskit?