Dark Mode Light Mode

IMF löi pöytään tylyt madonluvut Suomen julkisesta taloudesta – Purra: ”Meillä on vielä edessä vaikein työ”

Suomella saattaa olla edessä jopa 10 miljardin euron julkisten menojen sopeutustarve lähivuosina.
valtiovarainministeri Riikka Purra valtiovarainministeri Riikka Purra
Valtiovarainministeri Riikka Purra.
valtiovarainministeri Riikka Purra
Valtiovarainministeri Riikka Purra.

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) julkisti lausuntonsa Suomen taloudesta maanantaina 10. marraskuuta.

IMF:n mukaan Suomen talouden toipuminen taantumasta on ollut hidasta, mutta kasvun odotetaan nopeutuvan vuonna 2026. Taloudellisen toimeliaisuuden järjestö arvioi pysyvän vaimeana vielä tänä vuonna, ja pidemmällä aikavälillä BKT kasvaa vain 1,5 prosenttia vuositasolla sekä vuonna 2026 että vuonna 2027, kun kotimainen yksityinen kysyntä elpyy vähitellen.

Inflaation IMF arvioi pysyvän kahdessa prosentissa keskipitkällä aikavälillä.

Tylyimmillään IMF:n viesti on odotetusti Suomen julkisen sektoria koskevissa näkemyksissä. Järjestön mukaan Suomen julkisen talouden tila on heikentynyt merkittävästi.

Julkisen talouden alijäämä kasvoi 1,5 prosenttia eli 4,5 prosenttiin suhteessa BKT:hen vuonna 2024.

Julkisen talouden sopeutustoimista huolimatta alijäämä pysyy todennäköisesti jokseenkin muuttumattomana vuonna 2025, mikä johtuu julkisten tulojen heikosta kasvusta, puolustusmenojen lisäyksestä sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen aiheuttamista menopaineista.

Joitakin sopeutustoimia on odotettavissa myös ensi vuonna, mikä on IMF:n mukaan tervetullutta. Julkisen talouden alijäämä pysyy kuitenkin suurena keskipitkällä aikavälillä, ja Suomen julkinen velka suhteessa BKT:hen lähenee 95 prosenttia vuosikymmenen loppuun mennessä.

IMF patistaa Suomea uusiin ja isoihin julkisen sektorin säästöihin.

Järjestön mielestä julkisen talouden sopeutustoimia on lisättävä, jotta julkinen velka saadaan laskusuuntaan. Viranomaisten olisi pyrittävä vakauttamaan julkista taloutta 0,5 prosenttia suhteessa BKT:hen, mikä tarkoittaa 1,5 miljardia euroa vuosittain, kunnes julkisen talouden rahoitusasema tasapainottuu ja julkinen velka alkaa
supistua.

Suomen uusi kansallinen finanssipoliittinen sääntökehikko kuvastaa vahvaa
parlamentaarista sitoutumista julkisen talouden vakauttamiseen. IMF:n mukaan uudet säännöt osaltaan ankkuroivat finanssipolitiikkaa, lisäävät julkisen talouden liikkumavaraa ja vähentävät markkinoiden luottamukseen kohdistuvia riskejä.

Lisäksi viimeaikaiset työmarkkinauudistukset ovat luoneet perustan talouskasvun vahvistumiselle, mutta työvoiman tarjonnan lisääminen edellyttää lisätoimia, IMF vaatii.

Viimeaikaiset työmarkkinauudistukset ja maahanmuuton lisääntyminen ovat tukeneet työvoiman tarjonnan paljon kaivattua kasvua. Työttömyysetuusjärjestelmän virtaviivaistaminen ja työmarkkinoiden sääntelyn keventäminen puolestaan vahvistavat työnteon kannustimia, IMF toteaa.

Järjestön mielestä lisäksi viranomaisten on kiinnitettävä huomiota korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden osuuteen, joka on pitkään ollut pienempi kuin verrokkimaissa.

Yritysten kasvun esteiden vähentäminen vahvistaa tuottavuuden kasvua. IMF:n mukaan Suomessa edellytykset innovatiivisten startup-yritysten luomiselle ovat vahvat. Nämä yritykset kohtaavat kuitenkin usein liiketoiminnan kasvattamisen esteitä, mikä rajoittaa tuottavuuden kasvua taloudessa.

Valtiovarainministeri Riikka Purra pitää IMF:n arvioita sopeutustarpeesta oikeansuuntaisena. 

”IMF:n arvio sopeutuksen mittaluokasta on samaa luokkaa kuin valtiovarainministeriö on arvioinut finanssipoliittisen sääntelyn uudistuksessa. Meillä on vielä edessä vaikein työ: päätökset uusista sopeutuksista. Urakka vaatii vähintään kaksi vaalikautta”, Purra sanoo. 

Purran mukaan tulevien vuosien talouskasvu ratkaisee lopulta, mikä sopeutustarve on.

”Joka tapauksessa se on huomattava. Olen itse pitänyt perusteltuna 10 miljardin sopeutustarvetta seuraavalle hallituskaudelle”, Purra sanoo. 

Lue myös tämä: Björn Wahlroos: Tästä syystä Suomi ei kasva

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *