Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vaatii työeläkeyhtiölain muuttamista niin, että järjestöjen valta valita yhtiöiden hallintoon edustajia ohi niiden omistajien loppuu.
Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vaatii työeläkeyhtiölain muuttamista niin, että työmarkkinajärjestöjen valta valita yhtiöiden hallintoon edustajia ohi niiden omistajien loppuu.
Tämä muutos olisi tehtävissä poistamalla järjestöjen oikeus ehdottaa hallitusten ja hallintoneuvostojen jäseniä, Pentikäinen esittää Suomen Yrittäjien sivuilla.
Lakiin pitäisi Pentikäisen mukaan kirjata, että hallintoon on valittava tasapuolisesti vakuutuksenottajien ja vakuutettujen edustajia. Tämä muutos on erityisen tärkeä pk-yrittäjille, työntekijöille ja eläkeläisille, jotka ovat useimmissa yhtiöissä kokonaan paitsiossa päätöksenteosta, vaikka ovat myös omistajia.
Pentikäisen arvion mukaan suuri osa, jossain jopa 40 prosenttia, eläkeyhtiöiden hallinnossa istuvista ei ole kyseisen yhtiön omistajia eikä asiakkaita. Eläkeyhtiöiden hallintomalli sisältää Yrittäjien toimitusjohtajan mukaan jopa ”korruptiivisia” piirteitä.
”Hallinnot ovat ylisuuria eivätkä siksi kovin toimintakykyisiä. Ylisuuret hallitukset voivat johtua siitä, että tehtäviin halutaan nostaa omia alaisia tai lähipiirijohtajia. Malli sisältää siksi korruptiivisia piirteitä.”
Huolestuttavaa on hänen mukaansa lisäksi se, että eläkeyhtiöiden hallinnoissa istuvat ihmiset myös vaikuttavat keskeisesti, minkälaista lainsäädäntöä yhtiöistä tehdään.
Työeläkeyhtiöt eivät ole järjestöjen vaan vakuutuksenottajien ja vakuutettujen omistamia keskinäisiä yhtiöitä, Pentikäinen painottaa.