Onko työllisyystilanteen yllättävä parantuminen joulun ilouutinen vai tilastokikkailu?

Marraskuun yllättävän myönteiset työllisyysluvut saivat ekonomistit joulumielelle. Talouspolitiikan aiheista kirjoittava suosittu bloggaaja ei luvuista kuitenkaan ilahdu.
tyollisyysaste suhdanteet talous tyollisyysaste suhdanteet talous

tyollisyysaste suhdanteet talous

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 marraskuussa 190 000, mikä oli 23 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,1 prosenttia, kun se edellisvuoden marraskuussa oli 8,1 prosenttia. Työllisiä oli 83 000 enemmän kuin edellisvuoden marraskuussa. Työvoiman ulkopuolella olevia oli 49 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Työllisiä oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2017 marraskuussa 2 496 000 (virhemarginaali ±33 000), mikä oli 83 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä miehiä oli 48 000 ja naisia 35 000 enemmän kuin vuoden 2016 marraskuussa.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli marraskuussa 70,4 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 67,7 prosenttia. Miesten työllisyysaste nousi edellisen vuoden marraskuusta 3,1 prosenttiyksikköä 71,4 prosenttiin. Naisten työllisyysaste nousi 2,4 prosenttiyksikköä 69,4 prosenttiin.

Työllisyyden nopea nopean kohentumisen ansioista nyt näyttää siltä, että maan hallituksen työllisyystavoite on mahdollista saavuttaa. Hallitus on ilmoittanut tavoittelevansa työllisyysasteen nostamista 72 prosenttiin.

Vaikka kilpailukykysopimuksella on ollut jonkinlainen merkitys hyvässä työllisyyskehityksessä tilannetta, ovat suurimmat tekijät kuitenkin maailmantalouden käänne ja viennin elpyminen, arvioi Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius.

Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen hehkutti työllisyyslukuja.

”Tällä työllisyyskehityksellä jopa hallituksen työllisyysastetavoite näyttää realistiselta! Nyt on joulumieltä ilmassa työmarkkinoillakin!”, Kärkkäinen totesi Twitterissä.

Myös Nordean ekonomisti Aki Kangasharju säesti Kärkkäisen viestiä.

”Työmarkkinoiden joululahja hallitukselle. Työllisyysasteen tavoite voi sittenkin toteutua!”, Kangasharju kirjoitti Twitteriin.

Kaikki eivät kuitenkaan paukuta henkseleitä yllättävästi kohentuneiden makrolukujen vuoksi.

”Sitä ei kerrota, miksi työttömien määrä ei vähentynyt saman verran kuin työllisten määrä kasvoi. Jostain on putkahtanut työvoimaan lisää 60 000 henkilöä, ja vieläpä suoraan työllisiksi”, kritisoi suosittu talous- ja yhteiskuntapolitiikkaan keskittyvää Uuninpankonpoika-blogia ylläpitävä Saku Tuominen.

”Taivaastako nämä 60 000 ihmistä putosivat suoraan töihin, kun saman tilaston mukaan väestön määrä väheni 15 000 henkilöllä?”, Tuominen ihmettelee.

Tuominen epäilee kohentuneiden työllisyyslukujen johtuvan viime vuoden joulukuussa tehdystä työttömyysturvalain muutoksesta. Sen mukaan työnhakijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen siltä ajalta, jona hän työllistyy päätoimisesti yrittäjänä tai sitä vastaavalla tavalla omassa työssään yhdenjaksoisesti yli kahden viikon ajan.

”Keitä kaikkia ruvettiin tämä lakimuutoksen jälkeen laskemaan yrittäjiksi tai omassa työssään työllistyviksi? Ruvettiinko myös kaikki omaishoitajat laskemaan mukaan? Omaishoidon tietopaketin mukaan yli miljoona suomalaista auttaa säännöllisesti läheistään. Tällä hetkellä arvioidaan olevan noin 350 000 omaishoitotilannetta, joista 60 000 on sitovia ja vaativia. Kas kummaa, taas se sama 60 000, jonka verran työvoima on lisääntynyt”, Tuominen kirjoittaa.

Selitys työllisyyden kohentumiselle saattaa siis Tuomisen mukaan olla se, että omaishoitajat alettiin laskemaan työvoimaan kuuluviksi ja samalla itsensä työllistäviksi.

”Ihan varmasti osa luvuista selittyy oikeasti talouskasvun aikaansaamalla työllistymisellä. Kun puhutaan Tilastokeskuksen tilastoista, niin niihin merkitään työllistyneeksi tunninkin viikossa työtä tekevä. Näiden tuntilaisten määrä tulee lisääntymään, jos työttömyysturvan aktiivimalli toimii aiotulla tavalla. Ja se aiottu tapahan on tilastojen kaunistaminen”, Tuominen pohtii.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Nokia Any Vision televisio

Nokia saamassa lisää patenttisopimuksia ensi vuonna – ”arvostuskertoimet näyttävät entistä houkuttelevimmilta”

Seuraava artikkeli
joulu joululahja perhe kuusi

Tässä suomalaisten mielestä arvokkain joululahja