Korkojen pitkään jatkunut lasku nollan tuntumaan on ollut poikkeuksellinen ilmiö taloushistoriassa. Kun keskuspankit ovat samaan aikaan ostaneet valtavia määriä velkakirjoja ja osakkeita, se on luonut epätervettä kysyntää markkinoille.
Jotain velkakirjamarkkinoiden sairaudesta kertoo, että eurooppalaisten yritysten roskalainoihin on hinnoiteltu pienempi riski kuin Yhdysvaltain valtionlainoihin. Bitcoin-huuma puhuu omaa kieltään mielipuolisesta sijoitusympäristöstä.
Korkojen nousu tervehdyttää sairaita markkinoita, vaikka saamme todennäköisesti lukea otsikoita tyyliin ”Korkojen nousu yllätti markkinat”. Talous kasvaa ja työllisyys paranee. Osuuspankki ennustaa Suomelle ja euroalueelle vahvaa kasvua ja inflaation kiihtymistä. Euroopan keskuspankki seuraa viiveellä Yhdysvaltoja ja ohjauskorot alkavat OP:n arvion mukaan nousta ensi vuonna.

Talouden kokonaiskuvassa korkojen noususta on syytä iloita, mutta velkasijoittajille ja isojen asuntolainojen kanssa painiville kotitalouksille korkoruuvin kiristyminen tietää tuskaa. Markkinoilla on uusi sukupolvi, joka on tottunut elämään ilmaisen rahan kanssa nollakorkoympäristössä ja ikuiselta näyttävässä osakekurssien nousussa. Jokainen voi kuvitella olevansa sijoitusguru, koska niin helppoa markkinoilla on ollut.
Korkojen nousu puhdistaa niin sanotusti paskat rattailta. Riskille tulee taas oikea hinta. Korko- ja osakekuplan puhkeaminen heilauttavat lihavia vuosia eläneitä asuntomarkkinoita. Asuntojen ylitarjonnan ja korkojen nousun osuminen samaan aikaan voivat yllättää viimeisenä asunnoista innostuneet sijoittajat. Pankit tarjoavat mielellään lainoja, joissa korot juoksevat mutta velka pysyy.
”Jos markkinat katsoisivat, että 25 vuotta jatkunut korkojen lasku oli tässä, se olisi iso uutinen. Se olisi mieluummin pamaus kuin pihinää”, eläkesijoittaja Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoi Kauppalehden haastattelussa.
Pihinään voi varautua velkavipua keventämällä. Jos velkasijoittajiin iskee paniikki, on käsillä pamaus niin arvopaperi- kuin kiinteistömarkkinoilla. Se olisi iloinen asia, koska markkinat kaipaavat puhdistusta. Samalla nuorille ja varovaisille säästäjille avautuisi mahdollisuus päästä mukaan markkinoille vaurastumaan.
Kuten kymmenen vuotta sitten, finanssimarkkinoille on jälleen ilmaantunut uusia tuotteita ja välittäjiä, jotka lupaavat hyvää tuottoa ja pientä riskiä. Paketoimalla huonoja sijoituskohteita yhteen ja koristelemalla ne kauniilla lupauksilla voi huijata asiakkaita, mutta ennen pitkää riskit putkahtavat aina esiin.
Korkoriskin toteutuminen korjaisi terveellä tavalla markkinoiden epäterveitä ilmiöitä.
Artikkeli on julkaistu alun perin Talouden tulkki -sivustolla 22.1.2018.