Makrotalous

ETLA: Euroalueen ja maailmankaupan kasvu jatkuu vahvana

Euroalueen talouskasvu yltää tänä vuonna 2,3 prosenttiin ja ensi vuonna 1,8 prosenttiin.

Maailmankauppa kasvoi viime vuonna noin 4,5 prosenttia – eli kaksi kertaa nopeammin kuin keskimääräinen maailmankaupan kasvu oli vuosina 2012-2016. Viimeisimpien indikaattoritietojen mukaan vahva kasvu jatkuu myös vuonna 2018.

EUROFRAME – eurooppalaisten taloustutkimuslaitosten ryhmä, johon myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla kuuluu, ennakoi euroalueen talouskasvun yltävän tänä vuonna 2,3 prosenttiin. Niinpä euroalueen talouskasvu olisi lähes yhtä vahvaa kuin viime vuonna, jolloin euroalueen talous kasvoi 2,5 prosenttia.

Ensi vuoden talouskasvuksi Euroopan johtavat taloustutkimuslaitokset ennakoivat euroalueelle 1,8 prosenttia.

Kuva: Talouskasvun, inflaation ja työttömyysasteen ennusteet maittain.

ETLA talouskasvu työllisyys inflaatio ennusteet eri maissa talous

Lähde: ETLA

”Talouskasvu olisi näin palaamassa lähemmäksi potentiaalisen kasvun uraa”, arvioi tutkija Markku Lehmus Etlasta. Lehmus on yksi EUROFRAME-ennusteen laatijoista.

Suurin osa Euroframe-ryhmän tutkimuslaitoksista ennustaa öljyn hinnan nousevan tänä vuonna viime vuoteen nähden. Ensi vuonna öljyn hinnan odotetaan pysyvän jotakuinkin ennallaan.

Yhdysvaltojen talouskasvun ennustaan yltävän tänä vuonna 2,5 prosenttiin mutta hidastuvan ensi vuonna 2 prosenttiin.

Etla on yksi kymmenestä EUROFRAME-ennustetta laativista eurooppalaisista taloustutkimuslaitoksista. Yhteisen ennusteen laadintaan osallistuu arvostettuja tutkimuslaitoksia ympäri Eurooppaa, muun muassa DIW Berlin ja IfW-Kiel Saksasta, National Institute of Economic and Social Research (NIESR) Britanniasta ja Bureau for Economic Policy Analysis (CPB) Hollannista.

Tänään julkaistu EUROFRAME-raportti löytyy kokonaisuudessaan: http://www.euroframe.org/

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös