Oma talous

Sähköpyörille ehdotetaan 400 euron hankintatukea

sähköpyörä verotuki pyörä liikenne liikkuminen talous

Kuva: Richard Masoner

Sähköavusteisen polkupyörän hankintaan ehdotetaan 400 euron suuruista hankintatukea vuosille 2018-2021.

Asiasta kertoo liikenne- ja viestintäministeriö. Tuki astuisi voimaan 1. heinäkuuta 2018 ja sen myöntämisestä vastaisi Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.

Ehdotuksen mukaan tukeen olisivat oikeutettuja yksityishenkilöt ja tukea voisi saada uuden sähköpyörän hankintaan kerran kalenterivuodessa. Tukea voisi hakea heinäkuun 1. päivästä lähtien Trafilta verkkohakemuksella ja tukea voisi saada takautuvasti 1.4.2018 jälkeen hankitusta, uudesta sähköpyörästä.

Hankintatuki rahoitettaisiin vuosille 2018-2021 sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatukeen ja muuntotukiin varatuista rahoista. Sähköpyörän hankintatuen käyttöönotto edellyttää lakimuutosta vähäpäästöisten autojen hankintatukea koskevaan lakiin. Lakimuutoksesta pyydetään lausuntoja 3.4.2018 mennessä.

Kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi on linjattu tavoite lisätä kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuutta 30% vuoteen 2030 mennessä. Tutkimusten mukaan sähköavusteinen pyöräily pidentää keskimääräisiä pyöräilymatkoja ja korvaa automatkoja.

Lakimuutos on osa kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteitä, jotka on tarkoitus julkistaa perjantaina 23. maaliskuuta.

Lakimuutoksella edistettäisiin hallitusohjelman biotaloutta ja puhtaita ratkaisuja koskevan hankkeen tavoitteiden toteutumista.

Lakimuutos on lausuttavana Lausuntopalvelu.fi –sivustolla 3.4.2018 asti. Lausuntoja voivat jättää kaikki halukkaat. Lausuntokierroksen päätyttyä laista tehdään kevään aikana hallituksen esitys.

Lain on tarkoitus astua voimaan ja tukea sähköpyörän hankintaan voisi hakea 1. heinäkuuta 2018 alkaen ja sitä voisi ehdotuksen mukaan saada takautuvasti 1.4.2018 jälkeen hankitusta sähköpyörästä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info@salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös