Maaliyhtiö Tikkurila petti odotukset karusti

Tikkurilan liiketulos ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli markkinoille kova pettymys.
tappio tulospettymys pettymys tuloskausi sijoittaminen tappio tulospettymys pettymys tuloskausi sijoittaminen

Tikkurila maaliyhtiö osakekurssi osakkeet sijoittaminen

Yhtiön oikaistu liikevoitto tammi-maaliskuussa jäi vain 3,6 miljoonaan euroon, kun analyytikkojen konsensusennuste oli Factsetin mukaan 8,3 miljoonaa euroa.

Liikevoitto tippui myös selvästi viime vuodesta, jolloin Tikkurila teki 5,2 miljoonan euron liikevoiton.

Yhtiön ongelmien taustalla on kannattavuusongelmat Venäjällä. SBU Eastin liikevaihto laski ennen kaikkea Venäjän pienempien myyntivolyymien, ruplan heikkenemisen ja Balkanin liiketoiminnoista luopumisen johdosta, Tikkurilan toimitusjohtaja Elisa Markula toteaa pörssitiedotteessa.

Venäjän alhaisempaan kysyntään vaikuttivat kauppaketjujen konsolidaatiokehitys ja kylmä kevät, joka on lykännyt muun muassa infrastruktuurihankkeiden aloituksia.

Pohjoismaissa puolestaan kevään viivästyminen, ajoituserot ennakkotoimituksissa ja pääsiäisestä johtunut vähäisempi kaupankäyntipäivien määrä vaikuttivat kielteisesti myyntivolyymeihin. Lisäksi Ruotsin kruunun heikkeneminen pienensi euromääräistä liikevaihtoa, Markula toteaa.

Kannattavuus ja katte heikkenivät Markulan mukaan selvästi korkeampien raaka-ainekustannusten johdosta.

”Tilanne jatkui haastavana, kun raaka-aineiden hinnat jatkoivat nousuaan, joskin hieman viime vuotta hitaammin, ja saatavuuden kanssa esiintyi ongelmia. Viime vuonna tehdyt myyntihintojen korotukset eivät ole riittäneet kompensoimaan raaka-aineiden hintainflaatiota. Kiinteät kulut olivat alhaisemmat kustannussäästöjen, vertailukautta pienempien toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottokulujen, valuuttakurssivaikutuksen ja Balkanin alueen liiketoiminnan divestoinnin johdosta.”

Yhtiö aikoo kasvattaa liikevaihtoaan tulevalla kesäsesongilla.

”Toimitusvarmuutemme on normaalilla tasolla ja markkinatilanne hyvä. Korotimme myyntihintojamme keskeisillä markkinoilla ensimmäisellä neljänneksellä, ja suunnittelemme lisää toimenpiteitä loppuvuodelle kompensoidaksemme merkittävää raaka-aineinflaatiota. Jatkamme tuoteportfolion ja tuotanto- ja logistiikkaverkoston optimointia sekä merkittäviä kustannustehokkuutta parantavia toimia kuluvan vuoden aikana”, toteaa Markula.

Yhtiö piti tämän vuoden ohjeistuksensa ennallaan ja arvioi liikevaihdon säilyvän tänä vuonna edellisvuoden tasolla ja oikaistun liikevoiton paranevan.

Tikkurilan osake oli tulosjulkistuksen jälkeen noin klo 10.45 laskussa lähes neljä prosenttia.

 

Avainluvut

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
vuokra vuokralainen avaimet asunto

Verottaja huomasi alustatalouden kasvavan trendin – muistuttaa veroseuraamuksista

Seuraava artikkeli
Työsulku

Laaja työsulku rakennusteollisuuteen