Yhä useampi aloittava yrittäjä eläkevakuuttaa minimin mukaan, kertoo Eläketurvakeskus.
Yhä useampi aloittava yrittäjä eläkevakuuttaa minimin mukaan, kertoo Eläketurvakeskus.
Jo kaksi viidestä uudesta yrittäjästä asettaa eläkkeensä perustana olevan YEL-työtulon minimiin tai sen tuntumaan. Osuus on lähes kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa. Kaikista yrittäjistä alarajan tuntumaan vakuuttaa joka viides, käy ilmi Eläketurvakeskuksen tilastoista.
Vuonna 2017 kaikkien yrittäjien keskimääräinen YEL-työtulo oli 22 600 euroa vuositasolla. Keskimääräinen työtulo laski hieman vuodesta 2016. Miesten työtulo oli noin 23 600 euroa ja naisten noin 20 600 euroa. Keskimääräinen YEL-työtulo on pysynyt pitkään melko samansuuruisena.
YEL-työtulo on yrittäjän työeläkevakuutuksen perusta. Yrittäjän tulee asettaa työtulonsa määrä siten, että se vastaa yrittäjän työpanoksen arvoa. YEL-työtulo on usein verotettavaa ansiotuloa pienempi: keskimäärin 70 prosenttia verotettavasta tulosta.
”Voimassaolevista YEL-työtuloista puolet on pienempiä kuin 16 000 euroa. Matalimmat työtulot ovat keskittyneet erityisesti YEL-alarajan ja toisaalta työttömyysturvan alarajan tuntumaan”, kertoo kehityspäällikkö Eeva Poutiainen Eläketurvakeskuksesta.
YEL-vakuutettuja yrittäjiä oli viime vuonna 205 000 henkilöä. Heistä joka viides (22 %) asetti työtulonsa YEL-alarajalle (7 645 €) tai sen tuntumaan. Uusien yrittäjien keskuudessa osuus on vielä suurempi. Lähes kaksi viidestä (39 %) vakuutti itsensä alarajalle tai sen tuntumaan. Osuus on lähes kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa.
Aloittavien yrittäjien työtulojen keskiarvo oli noin 16 600 euroa vuonna 2017. Keskimääräinen työtulo laski hieman edellisvuodesta.
”YEL:n alarajalla vakuuttamisen aloittaneiden osuus on kasvanut nopeasti vuodesta 2015 alkaen. Uudet yrittäjät vakuuttavat yleisesti myös työttömyysturvan alarajalle, joka on ollut vuodesta 2015 lähtien aiempaa korkeampi”, kertoo Poutiainen.
Miksi monet yrittäjät sitten vieroksuvat eläkevakuuttamista ja vakuuttavat itsensä minimin mukaan?
Vuonna 2016 yrittäjä Harri Vuorenpää herätti huomiota laskelmillaan, joilla hän pyrki osoittamaan YEL-maksujen kalleuden.
”Kun maksan kiltisti eläkeyhtiölle tuon 440 euroa joka ikinen kuukausi siihen saakka kunnes pääsen tavoite-eläkeikääni (69,6 vuotta), saan eläkettä 1269 euroa kuukaudessa. Olen nyt 33-vuotias, eli toisin sanoen maksuvuosia on edessä vielä n. 36 vuotta eli maksettavaa tulee yhteensä n. 190 000 euroa”, Vuorenpää kirjoitti blogissaan.
Vuorenpään mukaan varojan laittaminen patjan allekin on parempi sijoitus kuin YEL-maksu.
”Kylläpä kuulostaa hyvältä! Revi joka siunaaman kuukausi 440 euroa yrityksesi kassavirrasta seuraavan 36 vuoden ajan niin saat pikkasen alle 1300 euroa kuukaudessa eläkettä. Jos olet siis elossa vielä silloin. Jos heittäisin tikalla lehdestä sijoituskohteen, johon laittaisin tuon vastaavan summan joka kuukausi, olisi se varmasti tuottavampi kohde kuin YEL. Vaikka työntäisin tuon saman summan patjaani joka kuukausi ja nostaisin koko summan pois eläkeikään saavuttaessa, sekin kuulostaa inflaatiosta huolimatta houkuttelevammalta ratkaisulta.”
YEL-järjestelmää on kritisoinut myös esimerkiksi pienyrittäjien etuja ajava Vihreät Yrittäjät ry. Järjestön mukaan YEL-järjestelmässä on monia valuvikoja.
Järjestön mielestä järjestelmä on joustamaton, sillä yrittäjä joutuu arvioimaan koko vuoden työtulonsa etukäteen, eikä vakuutusmaksu jousta mihinkään suuntaan.
”Monen yrittäjän tulot vaihtelevat suurestikin kuukaudesta toiseen, eivätkä tulot ole aina kovin hyvin ennakoitavissa – projektien aloitus saattaa esimerkiksi viivästyä monista syistä, samoin kuin niiden tuloutuminen. Kun YEL-maksu ei jousta, se mitoitetaan tällaisessa tilanteessa arvioidun alimman kuukausitulon mukaan”, järjestö toteaa.
Toinen epäkohta järjestön mielestä on se, että sairauspäiväraha on sidottu YEL-työtuloon.
”Yrittäjät maksavat palkastaan sairauspäivärahamaksua aivan saman verran kuin palkansaajatkin. Yrittäjien sairauspäiväraha ei kuitenkaan määräydy tämän päivärahamaksun mukaan, vaan YEL-työtulon mukaan. Ja kun se YEL-työtulo on usein määritelty alakanttiin, yrittäjä jää sitten sairastuessaan nuolemaan näppejään.”