Suomalaiset metsänomistajat ovat kiinnostuneita löytämään metsätulolle tuottavia sijoituskohteita.
Puolet heistä arvioi, että sijoitettavaa varallisuutta jää vähintään kolmasosa saadusta metsätulosta. Tällä hetkellä reilu kolmannes metsänomistajista sijoittaa metsätuloa muun muassa rahastoihin ja osakkeisiin. Sijoittamisesta kiinnostuneiden metsänomistajien osuus on kuitenkin yli 70 prosenttia. Nämä tiedot selvisivät, kun tuore yhteistyökumppanimme UPM teetti Taloustutkimuksella selvityksen metsänomistajista sijoittajina.
Tutkimuksen mukaan suuri osa metsänomistajista on kiinnostunut metsätulon sijoittamisesta edellyttäen, että sijoituskohteita on tarjolla monipuolinen valikoima, joka vastaa heidän tarpeitaan. Tähän toiveeseen Nordnetin on helppo vastata laajalla valikoimalla eri toimijoiden rahastoja ja ETFiä sekä pääsyllä useisiin pörsseihin. Etenkin miehet, alle 50-vuotiaat ja isojen metsätilojen omistajat ovat kiinnostuneita metsätulon sijoitusmahdollisuuksista.
Olen ylpeä siitä, että UPM Metsä on valinnut Nordnetin sijoituspalvelukumppanikseen. Yhteistyö auttaa meitä tavoittamaan osake- ja rahastosijoittamisesta kiinnostuneen kohderyhmän. Metsänomistajat saavat meiltä juuri heille räätälöityjä sisältöjä ja mahdollisuuden osallistua mm. maksuttomiin sijoituskoulutuksiin.
Puukauppoja tehdään vuosittain noin 20 000 ja monelle metsänomistajalle on ajankohtaista varallisuuden hajauttaminen muihinkin omaisuusluokkiin kuin metsään. Metsän tuotto pääomalle on keskimäärin 4 %, kun taas osakemarkkinoiden keskimääräinen tuotto on pitkällä aikavälillä 7–8 %. Osakemarkkinat ovat myös metsänomistajalle hyvä tapa hajauttaa sijoituksia maantieteellisesti ja helposti rahaksi muutettavaan muotoon. Nordnetin asiantuntevien sijoituspalvelujen avulla metsänomistajan on mahdollista lisätä vaurauttaan suunnitelmallisen metsänuudistamisen ja -hoidon ohella.
Taloustutkimus toteutti Metsänomistaja sijoittajana -tutkimuksen helmikuussa 2018. Tutkimukseen haastateltiin yli kuuttasataa mannersuomalaista metsänomistajaa ja siinä ovat mukana ainoastaan yksityisomistuksessa olevat tilat.
Tutustu metsärahan sijoittamiseen tästä!
Tiedoksi lukijoille: Artikkeli sisältää SalkunRakentajan markkinointikumppanin sivuille linkkejä, joiden perusteella SalkunRakentaja-sivusto voi saada korvauksia.