Pörssipäivän lyhentäminen on muutos väärään suuntaan kansankapitalismissa.
Valtaosa tilin avanneista on sijoittanut aiemmin osakkeisiin ja rahastoihin.
Nordnetin suomalaisasiakkaista jo yli 101 000 on ottanut vastaan sijoitusneuvontaa verkossa.
Finanssikonserni Sammosta irronnut Nordea-osinko kiinnosti suomalaisia yksityissijoittajia elokuussa.
Puolivuotistuloskausi ja kauppasodan viimeisimmät käänteet vilkastuttivat suomalaisten yksityissijoittajien osakekauppaa.
Suomalaiset yksityissijoittajat pysyivät osakemarkkinoilla negatiivisten tulosvaroitusten sarjasta huolimatta.
Arvosijoittamisen uranuurtajan Taalerin rahastot tulevat Nordnetin 230 000 asiakkaan saataville.
Kuukausien ajan suomalaisten yksityissijoittajien jatkuvasti kasvavasta suosiosta nauttinut Nordea sai helmikuussa seuraa muista pohjoismaisista pankeista.
Nokia menetti tammikuun aikana suomalaisten yksityissijoittajien omistetuimman osakkeen aseman Nordealle.
Marraskuun tavoin Nordean osake piti yllä suomalaisten yksityissijoittajien osakepainon kasvattamista myös joulukuussa.
Sijoittajakansa näkee kurssialamäen korjausliikkeenä ja uskoo vuoden 2019 olevan pienyhtiöiden vuosi.
Tuloskauden jälkeen yksityissijoittajat käänsivät selän Nokialle.
Neljä vuotta sitten Nordnet mullisti Suomen sijoitusmarkkinat lanseeraamalla kuluttomat Superrahastot. Nyt tuomme markkinoille uuden konseptin: Nordnet Smart -salkut.
AlmaTalent järjesti syyskuussa uuden Sijoittaja 2018 -tapahtuman. Päivä huipentui yksityissijoittajien paneeliin. Nordnet järjesti tapahtuman yhteydessä Vuoden Sijoittaja 2018-kilpailun, ja paneeliin osallistui kilpailun yhdeksästä...
Pankkien rooli pienenee ja toimiala muuttuu pankkipalvelujen tullessa vapaammin tarjottaviksi.
Maan hallituksen tuore päätös esittää sijoitussäästötiliä on erinomainen uutinen suomalaisille piensijoittajille.
Neljä vuotta sitten lanseerasimme Sharevillen. Palvelun ajatus oli yksinkertainen – Shareville olisi sosiaalinen ja digitaalinen verkosto säästäjille ja sijoittajille.
Toukokuussa nähty osakepainon kevennys jäi tilapäiseksi ilmiöksi suomalaisten piensijoittajien keskuudessa.
Valtiovarainministeriön verotyöryhmän keväällä julkaisemaa raporttia eri sijoitusmuotojen verokohtelusta ja etenkin sijoitussäästötilin toteutusvaihtoehdoista on ehditty kiitellä ja moittia.
Kommentit