Sijoitusuutiset

Asuntosijoitusyhtiö Kojamo aikoo listautua Helsingin pörssiin

Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö Kojamo suunnittelee listautumisantia ja osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalle.

Kojamo Lumo kiinteistösijoitusyhtiö listautuminen sijoittaminen

Kuva: Kojamo Oyj.

Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö Kojamo suunnittelee listautumisantia ja osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalle.

Suunnitellun listautumisannin tavoitteena on edistää yhtiön kasvustrategian toteuttamista ja lisätä strategista joustavuutta. Listautuminen mahdollistaisi yhtiön pääsyn pääomamarkkinoille ja omistuspohjan laajenemisen sekä kotimaisilla että ulkomaisilla sijoittajilla, mikä lisäisi Kojamon osakkeiden likviditeettiä.

Lisäksi Listautumisannin odotetaan hyödyttävän Kojamoa toiminnallisesti, parantavan sen tunnettuutta asiakkaiden, mahdollisten tulevien työntekijöiden ja sijoittajien keskuudessa sekä kiinteistö- ja vuokramarkkinoilla yleisesti, ja siten vahvistaisi yhtiön kilpailukykyä. Listautuminen ja lisääntynyt likviditeetti mahdollistaisivat myös osakkeiden tehokkaamman käytön vastikkeena mahdollisissa yritysostoissa sekä henkilöstön palkitsemisessa.

Rahaa kasvuun ja omistajille

Suunnitellun listautumisannin odotetaan koostuvan olemassa olevien osakkeiden osakemyynnistä eräiden nykyisten osakkeenomistajien toimesta sekä uusien osakkeiden osakeannista.

Laskemalla liikkeelle uusia osakkeita, yhtiö pyrkisi suunnitellussa listautumisannissa keräämään noin 150 miljoonan euron bruttovarat, jotka käytettäisiin Kojamon kasvustrategian tukemiseen, sisältäen asuinkiinteistöjen hankinnat, kehityshankkeet ja muut kasvuinvestoinnit, sekä osittaiseen velkojen maksamiseen ja yhtiön yleisiin tarpeisiin.

”Olemme viimeisten seitsemän vuoden aikana uudistuneet voimakkaasti ja keskittyneet kaupalliseen asuntovuokraukseen. Toimintamme on keskittynyt seitsemään Suomen Kasvukeskukseen ja Lumo-brändimme on ottanut vahvan aseman markkinoilla”, toteaa yhtiön toimitusjohtaja Jani Nieminen.

Niemisen mukaan kaupungistumisen sekä yhden ja kahden henkilön kotitalouksien määrän jatkuvan kasvun odotetaan tukevan vuokra-asuntojen kysyntää.

”Kojamon asuntotarjonta vastaa erinomaisesti tähän kysyntään, sillä vuokra-asunnoistamme yli 70 prosenttia on joko yksiöitä tai kaksioita”, Nieminen toteaa.

Yhtiö on investoinut Lumo-asuntotarjonnan kehittämiseen vuosina 2014-2017 noin 1,5 miljardia euroa. Suunniteltu listautuminen tukisi Niemisen mukaan kasvustrategiaa ja yhtiön vuoden 2021 tavoitteena on omistaa 38 000 vuokra-asuntoa.

Kojamon kuluttajabrändi Lumo on asumisen palveluratkaisu, joka tarjoaa vuokra-asumista ja uuden ajan palveluita kasvukeskuksissa eri puolilla Suomea. Lumo-verkkokaupasta asiakas saa kodin milloin tahansa. Lisäksi Lumo-kodissa on lukuisia palveluita, kuten maksuton netti – tai vaikkapa yhteiskäyttöauto.

Kojamo on kasvukeskusten asuntovuokraaja

Viiden vuoden aikana konserni on investoinut vapaiden markkinoiden kaupalliseen vuokra-asumiseen lähes 1,7 miljardia euroa. Yhtiö on Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö sijoituskiinteistöjen käyvällä arvolla mitattuna.

Yhtiö tarjoaa vuokra-asuntoja ja asumiseen liittyviä palveluja pääasiassa Suomen Kasvukeskuksissa. Kojamon kiinteistöportfolio muodostuu vajaasta 36 000 vuokra-asunnosta, joista noin 98 prosenttia sijaitsee Suomen kasvukeskuksissa käyvällä arvolla mitattuna. Niistä noin 82 prosenttia Helsingin, Tampereen ja Turun seudulla ja noin 66 prosenttia Helsingin seudulla. Vuonna 2017 valmistui 983 asuntoa ja meneillään olevien projektien perusteella Kojamo arvioi vuonna 2018 valmistuvan 1.198 asuntoa.

Kojamolla on kaksi liiketoimintasegmenttiä: Lumo ja VVO. Lumo-segmenttiin kuului 34 468 asuntoa ja VVO-segmenttiin 1 229 asuntoa.

Lumo-segmentti tarjoaa kaupallisia asumisen palveluja, ja siten valtaosa segmenttiin kuuluvista asunnoista on arava- ja/tai korkotukilainsäädännöstä johtuvien rajoitusten ulkopuolella. Lumo-segmentti käsittää valtaosan Kojamon vuokrausliiketoiminnasta, ja Kojamon viimeisimmät investoinnit ovat kohdistuneet lähes yksinomaan tähän segmenttiin.

Kojamon operatiiviset ja taloudelliset tavoitteet vuoden 2021 loppuun mennessä ovat seuraavat:

  • Sijoituskiinteistöjen arvo on 6 miljardia euroa ja yhtiö omistaa noin 38.000 asuntoa.
  • Omavaraisuusaste on yli 40 prosenttia ja luototusaste alle 50 prosenttia.
  • Kassavirta ennen käyttöpääoman muutosta (FFO) on vähintään 32 prosenttia liikevaihdosta.
  • Nettosuositteluindeksi on 40.
  • Kojamon tavoitteena on olla vakaa osingonmaksaja ja maksaa osinkoa vuosittain vähintään 60 prosenttia kassavirrasta ennen käyttöpääoman muutosta (FFO) edellyttäen, että Kojamo-konsernin omavaraisuusaste on vähintään 40 prosenttia ja ottaen huomioon Yhtiön taloudellinen asema.
Kommentoi
Ylös
>