Oma talous

Toimi näin jos taksimatkassa tulee ongelmia

Kilpailu- ja kuluttajavirasto kertoo, että taksimatkaan liittyvistä ongelmista asiakas voi saada hyvitystä.

Taksimatkailu koki tämän kuun alussa historiallisen muutoksen, kun taksien hinnoittelu ja kilpailu vapautui.

Keskeinen taksia käyttäviä asiakkaita koskeva muutos on taksien hintakaton poistuminen eli käytännössä hinnoittelun vapautuminen. Heinäkuun alusta lähtien taksimatkan hinta voi vaihdella esimerkiksi kellonajan, taksiyrityksen, tilaustapojen ja haluttujen lisäpalveluiden mukaan.

Taksilupien sääntelyn keventäminen mahdollistaa myös kyydinvälityspalvelu Uberin paluun Suomen markkinoille. Taksilupien sääntelyn keventäminen mahdollistaa myös kyydinvälityspalvelu Uberin paluun Suomen markkinoille.

Koska taksimatkailun sääntelyä purettiin, jää kuluttajalle aiempaa suurempi vastuu siitä, että hän saa vastinetta rahoilleen.

Taksimatka saattaa joskus poiketa siitä, mitä on alun perin sovittu. Tilattua taksia ei koskaan tule, sen hinta on kalliimpi kuin mitä luvattiin tai kuljettajan ammattitaidossa on puutteita esimerkiksi siten, että reitin valinta ei ole kuluttajan kannalta tarkoituksenmukainen.

Tällaisissa tilanteissa matkustajan kannattaa aina ensin ottaa yhteyttä siihen tahoon, jolta taksi on tilattu eli taksikeskukseen tai taksiyrittäjään, neuvoo Kilpailu- ja kuluttajavirasto.

KKV:n mukaan kyydin itse maksaneet asiakkaat voivat hyödyntää valituksen tekemisessä KKV:n reklamaatioapuria, joka auttaa laatimaan kirjallisen reklamaation yritykselle. Jos asia ei etene, matkustaja voi olla yhteydessä kuluttajaneuvontaan, joka auttaa kiistan selvittelyssä. R

eklamaatioapuri ja kuluttajaneuvonnan yhteystiedot löytyvät osoitteesta kuluttajaneuvonta.fi. Kelan tai kunnan maksamista kyydeistä voi olla suoraan yhteydessä niihin.

”Virhetilanteissa on tärkeää, että kuluttajat käyttävät oikeuksiaan. Kuljettajalta kannattaa pyytää kuitti, koska se helpottaa ongelman selvittämistä”, sanoo lakimies Jukka Kaakkola KKV:sta.

”Taksimarkkinoiden muuttuminen liikennepalvelulain voimaantulon myötä vaikuttaa varmasti taksimatkustajan arkeen. Uusiin käytäntöihin kannattaakin tutustua etukäteen, jotta taksin käyttö olisi mahdollisimman sujuvaa myös jatkossakin”, sanoo osastopäällikkö Kimmo Pylväs Trafista.

Millaista hyvitystä virheellisestä taksipalvelusta voi saada?

Taksipalveluiden virhe hyvitetään ensisijaisesti hinnanalennuksella, joka vastaa virheen merkitystä. Jos virheestä on aiheutunut matkustajalle kustannuksia, kuten puhelinkuluja, niistä voi vaatia vahingonkorvausta. Pahasta mielestä, henkisestä kärsimyksestä tai vapaa-ajan menetyksestä ei kuitenkaan saa vahingonkorvausta. Sopimuksen purku on yleensä mahdollista vain, jos virhe on olennainen.

Lue lisää taksipalveluihin liittyvistä virheistä ja niiden hyvittämisestä KKV:n verkkosivuilta.

Katso myös alla oleva Trafin ja KKV:n video.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös