Hissiyhtiön pääomamarkkinapäivä ei tarjonnut dramatiikkaa, mutta lisäsi epävarmuutta yhtiön tuloskasvua kohtaan.
Hissiyhtiön pääomamarkkinapäivä ei tarjonnut dramatiikkaa, mutta lisäsi epävarmuutta yhtiön tuloskasvua kohtaan.
Kone järjesti tiistaina pääomamarkkinapäivän, joka ei muuttanut kokonaiskuvaa yhtiön kasvutarinasta. Koneen pitkän aikavälin kasvu perustuu edelleen tuttuihin kasvuajureihin: kaupungistumiseen ja palveluliiketoiminnan kasvuun.
Pääomamarkkinapäivässä korostui kuitenkin kasvavat epävarmuustekijä, toteaa Nordea aamukatsauksessaan. Näitä ovat näkymät Kiinan markkinoilla, raaka-ainekustannusten nousu sekä viimeaikaiset valuuttaliikkeet. Myös palkkakustannusten nousu nakertaa kannattavuutta.
Kiinan palveluliiketoiminta kasvaa kuitenkin yli 10 prosentin kasvuvauhdilla. Kunnossapidon tiukentuvat säädökset, Koneen laaja asennettu kanta Kiinassa sekä kehittyneet palvelut tukevat yhtiön kasvua Kiinan palveluissa.
Lähtötaso palveluissa on kuitenkin matala, sillä vielä viime vuonna lähes 90 prosenttia Koneen liikevaihdosta Kiinassa oli uusien laitteiden myyntiä eikä palvelumyynnin kasvu vielä pitkään aikaan muuta kokonaiskuvaa, toteaa analyytikko Erkki Vesola Inderesin aamukatsauksessa.
Nordean suositus Koneen osakkeelle pysyy tasolla pidä. Pääomamarkkinapäivän viestien perusteella pankki laskee Koneeseen liittyviä ennusteita noin kolmella prosentilla vuosille 2019-2020.
Inderesin Erkki Vesolan mielestä Koneen pääomamarkkinapäivässä oli kyse enemmän vuoden 2017 CMD:n annin päivityksestä kuin isoista uutisista. Uusia ajureita näkemysten tai ennusteiden muuttamiseen ei hänen mukaansa saatu.
Inderes pitää Koneen osaketta edelleen hintavana vuosien 2019-2020 P/E-lukujen (24x ja 22x) ollessa 30-32 prosentti verrokkien yläpuolella. Inderesin suositus on vähennä ja osakkeen tavoitehinta on 43 euroa.
Koneen pääomamarkkinapäivä oli sijoittajille pettymys, sillä yhtiön osakekurssi on laskenut kahdessa päivässä 3,75 prosenttia.
