Kasvuosakkeet

Sosiaali- ja terveyspalveluyritys Pihlajalinna sai Evliltä ostosuosituksen

Joni Aaltonen Pihlajalinna terveyspalvelut
Pihlajalinnan toimitusjohtaja Joni aaltonen.

Pihlajalinnan tuloksen kasvunäkymät ovat kohentuneet.

Evlin mukaan Pihlajalinnan orgaaninen kasvu ja kannattavuus olivat heikkoja viime vuoden tammi-kesäkuussa, mutta molemmat osoittivat parantumisen merkkejä kolmannella vuosineljänneksellä. Vertailukelpoinen EBITDA-marginaali nousi viime vuoden tasolle tammi-kesäkuun selvästä kannattavuuskuopasta, Evli toteaa aamukatsauksessaan.

Heinä-syyskuussa yhtiön liikevaihto kasvoi 17 prosenttia edellisvuodesta ja käyttökate nousi 10,7 miljoonaan euroon edellisvuoden 9,1 miljoonasta eurosta.

Myös orgaaninen kasvu kääntyi prosentin verran plussalle kun vielä tammi-kesäkuussa se oli noin kaksi prosenttia pakkasella. Kannattavuus ei ole Evlin mukaan vielä tavoitellulla tasolla, mutta pahimman pitäisi olla nyt takana.

Yhtiön kasvunäkymät ovat Evlin mukaan parantuneet uusien sopimusten ja käynnissä olevien ulkoistusneuvottelujen myötä.

Pihlajalinna aloitti asumispalveluiden tuotannon Laihialla syyskuussa, jonka vuotuinen arvo noin viisi miljoonaa euroa ja Stora Enson työterveyspalveluiden tuotanto alkaa ensi vuoden alussa. Stora Enson palvelut ovat Evlin mukaan arvoltaan noin neljä miljoonaa euroa vuosittain. Lisäksi yhtiö neuvottelee asumispalvelutuotannosta Laitilassa, jonka potentiaalinen vuotuinen arvo on Evlin mukana viisi miljoonaa euroa. Ruovesi harkitsee liittyvänsä Pihlajalinnan Mänttä-Vilppulan ulkoistukseen ja sen potentiaalinen vuotuinen arvo 15 miljoonaa euroa. Kristiinankaupungin kilpailutuksen tuloksia odotetaan vuoden loppuun mennessä.

Pihlajalinna kertoi kolmannen kvartaalin osavuosikatsauksessaan, että se odottaa vuoden 2018 liikevaihdon kasvavan selvästi vuodesta 2017 erityisesti yritysjärjestelyjen johdosta. Oikaistun liikevoiton (EBIT) yhtiö odottaa kuitenkin jäävän vuoden 2017 tasosta.

Pihlajalinnan toimitusjohtajan, Joni Aaltosen mukaan erityisesti työterveyshuollon kannattavuus koheni, kun taas uusien yksiköiden avaukset rasittivat edelleen tulosta.

”Alkuvuoden aikana tehdyt organisaatiorakenteen muutokset ja tehostamistoimet alkavat tuottaa tulosta. Ensimmäisen puolivuotiskauden edellistä vuotta heikompi tuloskehitys on saatu korjattua. Haluamme tehostaa toimintaamme, mutta emme halua vaarantaa tulevaisuuden kehitystä tai sitä suuntaa, johon mielestämme kotimaista terveydenhuoltoa tulee viedä. Liiketoiminnan ennakkoluuloton kehittäminen ja kannattava kasvu ovat keskeiset tavoitteemme tällä hetkellä”, Aaltonen toteaa.

Myös keskipitkän aikavälin kannattavuusnäkymät ovat Evlin mielestä parantuneet syksyn aikana.

”Pihlajalinna on muuttanut laajentumissuunnitelmaansa eikä yhtiö enää suunnittele avaavansa suuria klinikoita ainakaan 2018-2019 aikana. Ensimmäiset suuret klinikka-avaukset viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa ovat painaneet kannattavuutta kuluvan vuoden aikana selvästi”, Evli toteaa.

Jatkossa laajentuminen tapahtuu Evlin mukaan ennemmin yrityskauppojen ja kuntaulkoistusten kautta isojen avausten sijaan. Tämän lisäksi OP ilmoitti hiljattain päätöksestään jättää suunnitellut uudet avaukset tekemättä. Yhdessä nämä pienentävät Evlin mukaan riskiä uuden kapasiteetin aiheuttamasta kannattavuuspaineesta.

Evli nosti Pihlajalinnan suosituksen tasolta pidä tasolle osta. Osakkeen tavoitehinta on 12 euroa. Evlin vuoden 2019 tulosennusteella laskettu P/E-kerroin on 20,4x, mikä on korkeampi kuin verrokkien 17,2x keskimääräinen P/E-kerroin.

EV/EBITDA-kerroin ensi vuodelle on 8,6x, mikä on 12 prosenttia verrokkeja alhaisempi.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös