Asunnot ja kiinteistöt

Putkiremontin vastuut taloyhtiöissä usein epäselviä

Tietämättömyys voi aiheuttaa lisäkustannuksia, aikatauluviiveitä ja laatuvirheitä, joista kärsivät eniten taloyhtiön osakkaat ja asukkaat.

Putkiremontti on yleisin korjaushanke taloyhtiöissä. Tilastokeskuksen mukaan putkiremontti tehtiin vuonna 2017 arviolta pariin tuhanteen taloyhtiöön.

Remontit maksoivat Tilastokeskuksen mukaan noin 900 miljoonaa euroa. Ne koskivat arviolta 60 000 asuntoa ja hankaloittivat jopa sadan tuhannen ihmisen elämää.

Korjatuin ikäluokka ovat 1960-luvun taloyhtiöt. Niissä vesi- ja viemäri­järjestelmä­korjauksiin on käytetty rahaa puolet kaikista ikäluokkansa korjaus­kustannuksista.

Tilastokeskuksen mukaan 1970-luvulla rakennetuissa taloyhtiöissäkin putkiremonttien osuudet ovat kasvaneet jo 30 prosenttiin. 1970-luvun taloyhtiöissä tehdään muita remontteja niin paljon, että ne ovat kustannuksilla mitaten korjatuin ikäluokka, jos jätetään putkiremontit pois laskuista.

Valitettavan usein putkiremontin vastuut ovat kuitenkin taloyhtiöissä epäselviä, kertoo Kiinteistöalan kustannus Oy tiedotteessaan. Uutuusopas Putkiremontin vastuunjako taloyhtiössä (Kiinteistöalan Kustannus Oy) auttaa taloyhtiöitä onnistumaan putkiremonttihankkeessa.

Vastuu putkiremonttihankkeen läpiviennistä on aina taloyhtiön hallituksella, joka useimmiten koostuu pääasiassa maallikoista.

“Putkiremontti on ammattilaisten toimintaa aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi kirurginen operaatio tai kauppasopimuksen teko. Tavallisella hallituksen jäsenellä ei ole kokemusta eikä tietoa vaativan taloteknisen modernisoinnin läpiviennistä, rakentamisen määräyksistä tai sopimusehdoista puhumattakaan”, kertoo toimitusjohtaja Jari Syrjälä LVI-Tekniset Urakoitsijat ry:stä. Hän on yksi uutuusoppaan tekijöistä.

Syrjälän mukaan onnistunut putkiremontti suoritetaan aina ajallaan, eikä sen aloittamista kannata viivyttää. Korjaaminen käy sitä kalliimmaksi, mitä kauemmas sen lykkää. Putkiremontti vaatii myös hyvän suunnittelun ja toteutuksen, Syrjälä muistuttaa.

Hallitus kantaa vastuunsa valitsemalla asiantuntijat vetämään hanketta, tarkistamalla tekijöiden taustat ja referenssit sekä valvomalla hankkeen etenemistä. Isännöitsijä toki auttaa tässä.

Hallituksen on syytä käydä tarvittavat vastuukysymykset urakoitsijan kanssa läpi urakkaneuvotteluvaiheessa. Suomessa rakennusurakoissa noudatetaan Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja (YSE 1998), joissa määrätään toimijoiden vastuista. Ehdoissa ei kuitenkaan määrätä tarkasti käytännön vastuista, jotka ovat tärkeitä hankkeen jouhevan etenemisen kannalta. Putkiremontin vastuut taloyhtiössä -oppaassa kaikki käytännön tehtävät kuvataan selkeästi ja niille nimetään vastuuhenkilöt.

“Pelisäännöt on syytä olla selvillä ennen kuin hanke käynnistyy ja osapuolten tulee olla samalla kartalla läpiviennin velvollisuuksista ja vastuista, ettei niistä tarvitse ryhtyä kiistelemään”, Syrjälä muistuttaa.

Väärin toteutettu putkiremontti ja turha riitely aiheuttavat lisäkustannuksia ja aikatauluviiveitä, joista kärsivät eniten taloyhtiön osakkaat ja asukkaat. Selkeä vastuunjako auttaa välttymään virheiltä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös