Riippuvuus tuo mieleen negatiivisia assosiaatioita. Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että raha voisi aiheuttaa todellista riippuvuutta, jota voi verrata vaikkapa päihderiippuvuuteen. Tutkimukset osoittavat, että raha vaikuttaa aivoihin samoin tavoin kuin huumeet.
Suomen Mielenterveysseuran mukaan haitallinen riippuvuus voi kehittyä mihin tahansa toimintaan tai aineeseen, josta voi saada mielihyvän tunteita. Riippuvuus tarkoittaa tilannetta, jossa henkilö on valmis käyttämään huomattavan paljon aikaa ja vaivaa voidakseen käyttää jotain ainetta tai suorittaa jotain toimintoa.
Riippuvuuden erottaa tietoisesta mielihyvän hakemisesta sillä, että addiktio orjuuttaa ihmisen, eikä hän kykene lopettamaan käyttäytymistään tai se on pakonomaista.
“Addiktion tunnistaa siitä, että se haittaa arkea, töiden tekoa ja ihmissuhteita. Ja myös siitä, että se ahdistaa ja haittaa unirytmiä”, kertoo A-klinikkasäätiön viestintäpäällikkö Aino Majava Ylelle.
Rahasta voi kehkeytyä ongelma, jos sillä ratkoo jatkuvasti elämän tuomia ongelmia, murheita, stressiä, yksinäisyyttä tai masennusta.
Näin raha vaikuttaa aivoihin
Tutkijat ovat tehneet kiinnostavia löytöjä siitä, mitä neurologisia vaikutuksia rahalla on. Rahan vaikutus on samankaltainen kuin kokaiinin, kertoo kirjailija Kabir Sehgal kirjassaan Coined.
On havaittu, että raha aktivoi aivojen palkitsemisjärjestelmää samoin tavoin kuin huumeet. Rahariippuvuuteen liittyy samoja välittäjäaineiden muutoksia kuin huumeriippuvuudessa. Samantyylistä riippuvuutta on havaittu nykypäiväisen älypuhelinaddiktion seurauksena.
Eräässä tutkimuksessa tarkasteltiin 12 ihmisen aivoja heidän pelatessaan rahasta. Tutkijat käyttivät toiminnallista magneettikuvantamista avukseen havaitakseen, mitä koehenkilöiden aivoissa tapahtui heidän pelatessaan.
Tutkijat vertasivat pelaajien aivokuvia kokaiinin vaikutuksen alaisena olevien magneettikuviin ja tulokset olivat lähes identtiset.
Ostamisen ja säästämisen tuoma jännitys koukuttaa
Raha on arkinen asia, jota on helppo käyttää väärin, samoin tavoin kuin esimerkiksi ruokaa.
Kun ihmiset käyttävät rahaa väärin, he addiktoituvat ostamisen tai säästämisen tuomaan jännitykseen tai helpotukseen, kertoo kliininen psykologi Alicia H. Clark.
Ylenpalttinen ostosten tekeminen on ehkä useimmiten tunnistettu rahaan liittyvä riippuvuus, mutta myös säästämiseen voi addiktoitua. Clarkin mukaan piheys on yksi rahariippuvuuksien muodoista.
Raha toimii turvaavana kävelykeppinä
Rahariippuvuuksien todellinen ongelma ei ole se, että käytät tai säästät rahaa. Perimmäinen syy on se, että raha toimii ikään kuin kävelykeppinä, johon tukeutua, ja siitä haetaan jatkuvasti turvaa.
Esimerkiksi jos olet riippuvainen säästämisestä ja sinusta tuntuu pahalta joka kerta kun ostat jotain, vaikka raha-asiat ovat muuten kunnossa. Tämä tuo elämään paljon ahdistusta. Jos raha hankaloittaa elämää, ihmissuhteita ja töitä, niin kyse on addiktiosta.
Rahaan liittyvissä riippuvuuksissa tärkeintä on huomata, että ostosten tekeminen tuo vain väliaikaisen helpotuksen. Todelliset ongelmat ja murheet eivät katoa, jos niiden kohtaamista välttelee.
Jos luulet, että sinulla on epäterveellinen suhde rahaan, kysy itseltäsi kytkeytyykö onnesi jollain tapaa rahan käyttöön tai vaikkapa paljon tililläsi on rahaa?
Lue myös: 5 varoittavaa merkkiä epäterveellisestä suhteesta rahaan.
Mulle raha ei tuo onnea, mutta sen puuttuminen taas stressaa ja ärsyttää ihan hirveästi. Raha on väline jonka avulla nukun yöni hyvin. Kyllä mä saan lapsenomaiset kiksit siitä että laitoin säästöpossuun pari euroa.