Sijoitusuutiset

Sijoittajat pettyivät Nokian tulosraporttiin – osake sukeltaa

Nokian näkymien sanamuodoista paistaa lyhyen tähtäimen epävarmuustekijöiden kasvu, arvioi Inderesin Mikael Rautanen.

Nokian osakekurssi romahti odotettua heikomman ensimmäisen vuosineljänneksen tulosraportin vuoksi. Osakekurssi oli yli 8,5 prosentin laskussa noin klo 15.

Nokian tammi–maaliskuun ei-IFRS liiketappio oli 59 miljoonaa euroa. Tappio tuli analyytikoille yllätyksenä, sillä Factsetin mukaan konsensusennuste odotti Nokialta 298 miljoonan euron ei-IFRS-liikevoittoa.

Tappio syntyi Nokian mukaan ensisijaisesti pienemmän bruttokatteen vuoksi, jota tuloverotuotot verrattuna edellisvuoden vastaavan neljänneksen tuloverokuluihin osin tasoittivat. Nokian bruttokatteen lasku johtui pääasiassa Networks-segmentistä, johon Mobile Access liiketoiminnan laaja bruttokateprosentin eroosio vaikutti negatiivisesti.

Nokian kilpailutilanne on kiristynyt hieman tietyissä asiakkuuksissa, kun eräät kilpailijat ovat omaksuneet aggressiivisemman lähestymistavan 5G:n käyttöönoton varhaisessa vaiheessa ja kun jotkut asiakkaat uudelleenarvioivat verkkotoimittajiensa toimintaa tietoturvariskien näkökulmasta.

Vaikka Nokian näkymät pysyivät ennallaan ja tuloksen pitäisi parantua selkeästi loppuvuodesta, yhtiön näkymien sanamuodoista paistaa lyhyen tähtäimen epävarmuustekijöiden kasvu, arvioi Inderesin Nokia-analyytikko Mikael Rautanen.

Nokia odottaa liikevaihdon sekä liikevoittoprosentin paranevan merkittävästi vuoden edetessä ja 5G-liikevaihdon odotetaan kasvavan jyrkästi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

Rautasen mukaan Nokialla on 36 kaupallista 5G-sopimusta, mikä on kilpailijoihin nähden vertailukelpoinen luku.

”Verkkomarkkinan ympäristö on nyt marginaalien kannalta vaikea, kun asemia uuteen teknologiaan pyritään paaluttamaan hintavetoisesti. Myös Huawein epäselvä tilanne on kääntynyt Nokian kannalta lyhyellä tähtäimellä negatiiviseksi, vaikka pitkällä aikavälillä sen pitäisi olla enemmänkin mahdollisuus Nokialle”, Rautanen toteaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös