Kumppaniblogit

Älykäs hallitus

Voiko hallitus olla älykäs? Moni pitää yritysten hallitusta turhana.

Voiko hallitus olla älykäs?

Moni pitää yritysten hallitusta turhana, osana hallitusta tai jonkinlaisena instituutiona, joka seuraa ja valvoo yrityksen toimintaa.  Kuulostaa auttamattoman vanhanaikaiselta. Hallinnointi osana välttämätön paha yritystoimintaa, jonka tehtävä on kasvattaa yrityksen arvoa. Vain arvoaan kasvattava yritys voi kilpailla, kehittää, työllistää ja maksaa entistäkin enemmän.  Menestyvät yritykset ovat meidän kaikkien yhteinen etu.

Jotta voisimme pohtia hallituksen älyä, on syytä myös listata periaatteita hallituksen roolista, työstä ja rakentamisesta. Tässä omani, laajan yrittämisen, yritysjohtamisen ja hallitustyön synnyttämänä.

Lähtökohtaisesti voisi sanoa, että hyvä, älykäs voimavarahallitus on ehkä huonoiten kapitalisoitu mahdollisuus suomalaisissa yrityksissä.

Hyvän hallitusajattelun periaatteet:

  1. Hallituksen tehtävä on varmistaa yrityksen arvon kasvattaminen.
  2. Hallitus ei vain hallinnoi, vaan kehittää yritystoimintaa aktiivisesti.
  3. Hallitus lisäarvoa tuottava silta omistajien ja johdon välillä.
  4. Hallitus on johdon tärkein sparraja ja hallituksen kokouksen tulisi olla toimitusjohtajan kuukauden paras päivä.
  5. Omistajat, hallitus, johto ja työntekijät muodostavat yhdessä me. Vain yhteen maaliin pelaava joukkue menestyy pitkällä aikavälillä.

Miten hallitus voi tuottaa arvoa ja olla ”älykäs?”

Yleisiä hallitustyöhön liitettäviä ongelmia ovat 1) ulkopuolisuus 2) tiedon jakamisen ja päivittämisen haaste 3) näköalattomuus ja 4) arvo osana yrityksen ekosysteemiä. Ei ihme, että hallitustyötä ei osata arvottaa, kun ei siitä usein saada koettua lisäarvoa.

Älykäs hallitus syntyy 1) synnyttämällä avoin tiedon jakamiskulttuuri 2) luomalla hallitukselle ja johdolle yhteinen viestintäympäristö 3) luomalla hallitukselle arvokello, jonka avulla omistajat, johto ja tekivät työskentelevät synergiassa 4) käsikirjoittamalla vuosikello ja kohtaamiset siten, että ne seuraavat yhtiön etenemistä eikä hallintoa. 5) Johtamalla hallitusta ryhmänä siten, että sen jäsenet pystyvät tuottamaan lisäarvoa yhtiön arkeen.

Älykäs hallitus muodostuu periaatteiden, muodon ja työkalujen kanssa siten, että tietoa yhtiön ympäristöstä vaihdetaan arjessa ja yhteistä aikaa käytetään yhtiön ongelmien ratkaisuun ja kehittämiseen. Ohessa kuvaus älykkään hallituksen rakenteesta, joka yhdistää tietoa, alustoja, osaamista ja kohtaamisia.

Kommentoi
Ylös
>