Yritysuutiset

ÅF Pöyry yhteistyöhön Metsä Groupin tytäryhtiön kanssa metsäteollisuuden suurimman jätti-investoinnin suunnittelussa

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre Oy on tehnyt sopimuksen ÅF Pöyryn kanssa Kemin biotuotetehtaan ja Rauman sahan esisuunnitteluista.

Sopimus allekirjoitettiin maanantaina. ÅF Pöyry toimittaa Metsä Fibrelle konsulttipalvelut hankesuunnittelujen ajaksi. Esisuunnittelut ovat osa hankesuunnitteluprojekteja, jotka pitävät sisällään lisäksi muun muassa YVA- ja ympäristölupaprosessit, päälaitesopimukset ja investointiesitykset.

Pöyry on kotimainen konsultointi- ja suunnitteluyritys, joka suunnittelee ja toteuttaa energia-, teollisuus- ja infratoimialojen hankkeita. Pöyry kertoi viime joulukuussa yhdistyvänsä ruotsalaisen ÅF AB:n kanssa. Yhdistyminen toteutui viime helmikuun lopulla. ÅF on energia-, teollisuus- ja infrastruktuuritoimialan insinööri- ja suunnitteluyritys.

Hankesuunnitteluiden tavoitteena on luoda edellytykset investointipäätöksille. Kemin biotuotetehtaan osalta investointipäätös tehdään aikaisintaan kesällä 2020 ja Rauman sahan osalta alkuvuodesta 2020.

”ÅF Pöyry pystyy tarjoamaan meille osaamistaan näissä suurten teollisten hankkeiden suunnitteluvaiheessa. Jaamme yhteisen tavoitteen suunnitella maailman modernein biotuotetehdas ja saha, jotka eivät käytä lainkaan fossiilisia polttoaineita ja edustavat alansa kirkkainta kärkeä”, kertoo Metsä Fibren toimitusjohtaja Ismo Nousiainen.

Toteutuessaan Kemin biotuotetehdas on Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi, arvoltaan 1,5 miljardia euroa. Tehdas tuottaisi vuosittain 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja koivusellua sekä lukuisia muita biotuotteita. Puunkäyttö olisi 7,6 miljoonaa kuutiota vuodessa. Uusi tehdas työllistäisi koko suorassa arvoketjussaan Suomessa noin 2 500 henkilöä, joista uusia on noin 1 500.

Rauman mäntysahan investoinnin arvo olisi noin 200 miljoonaa euroa ja vuosituotanto noin 750 000 kuutiometriä. Sahalinjan uuden teknologian ja datan hyödyntämisen taso tekisi siitä tehokkaimman laitoksen alallaan koko maailmassa. Saha työllistäisi koko suorassa arvoketjussaan Suomessa noin 500 henkilöä.

Åf Pöyryn osakekurssi nousi eilen 1,17 prosenttia Tukholman pörssissä.

Danske Bank antaa ÅF Pöyryn osakkeelle ostosuosituksen.

Ostettu Pöyry menestyi selvästi odotuksia paremmin kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä, mutta se konsolidoitiin vain yhden kuukauden osalta, kommentoi Pöyryä Danske Bankin anlyytikko Johan Dahl pankinkatsauksessa.

Tulevien kvartaalien aikana yhdistymisestä tulee merkittävämpi tuki konsernin tulokselle, Dahl uskoo.

”Pöyryn Q1:n kehitys oli positiivinen yllätys, sillä yksikön EBITA kasvoi 38% kvartaalin aikana. V. 2020 odotamme ÅF:n lähestyvän 10%:n marginaalitavoitettaan, kustannussynergioiden toteutuvan odotuksia nopeammin, positiivisten kalenterivaikutusten alkavan vaikuttaa ja laskutusasteen parantuvan”, analyytikko summaa.

Räätälöity rahastosalkku

Nordnetin digitaalinen Rahastoneuvoja etsii vain muutamassa minuutissa parhaat rahastot juuri sinun tarpeisiisi.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös