Rinteen hallituksen kaavailemat menolisäykset saattavat johtaa yritysten ja yrittäjäomistajien verotus kiristyy tiukentuneiden tulkintojen johdosta.
Rinteen hallitus aikoo hallitusohjelmansa mukaisesti lisätä pysyviä julkisia menoja noin 1,2 miljardilla eurolla. Lisäksi hallitus julkisti hallitusohjelman liitteen tulevaisuusinvestoinneista, jonka tarkoituksena on myydä valtion omaisuutta kolmella miljardilla eurolla ja käyttää saadut myyntitulot ”tulevaisuusinvestoinneiksi” kutsuttuihin menoihin.
Valtion omaisuuden myyntien lisäksi hallitus nojautuu menolisäysten rahoituksessa odotukseen, että hallituskaudella työllisyysaste nousee 75 prosenttiin, mikäli talouskasvu pysyy ”normaaleissa olosuhteissa”.
Hallituksen suunnittelemien menojen kattamiselle ei ole hallitusohjelmassa kuitenkaan selvää säveltä, varoittaa asianajotoimisto Intressin asianajaja ja varatuomari Anssi Mäki tiedotteessaan.
Mäen mukaan hallituksen ongelmaksi muodostuu se, mistä varat hallitusohjelmassa luvatuille ”korvamerkityille” menoille saadaan? Verolakien muuttaminen on aina hankalaa, ja lakimuutos aiheuttaa monenlaista turbulenssia niin kansan kuin kansan valitsemien edustajienkin parissa, Mäki arvioi.
Mikäli verolakeja ei pystytä muuttamaan, ja kassavaje on jo tiedossa ”korvamerkittyjen” menojen takia, voidaan verokolehdin maksuun osallistaminen toteuttaa vallitsevan normiston tulkintaa kiristämällä, varatuomari arvioi.
Tällöin kohteena saattaisivat olla erityisesti yritysten ja yrittäjäomistajien verotuksen kiristäminen, Mäki uskoo.
”On pelättävissä, että myönteisistä pienyrittämistä ja pienyrittäjiä koskevista puheista huolimatta verotuksen tulkintoja kiristetään ja menettelyä muutetaan lain kirjaimen ”sallimissa” puitteissa.”
Yrittäjä, joka on yksin omassa veroasiassaan valtion massiivista koneistoa vastaan, voi olla Mäen mukaan tilanteessa, jossa taistelu oikean tulkinnan puolesta tulisi joko niin kalliiksi tai olisi jostain muusta syytä mahdotonta, että se ei yksinkertaisesti kannata. Toisilla yrittäjillä ei ole puolestaan apuun mahdollisuutta tai toisinaan sitä ei edes tehdä ymmärtämättömyyden vuoksi.
Oikeusjärjestelmässämme hyväksytty legaliteettiperiaate kieltää kuitenkin verolain laajentavan tulkinnan. Laintulkinta laventavaan suuntaan ei siis ole sallittua verolakien mukaan.
”Verovelvollisuus ei voi perustua veroviranomaisen tai tuomarin harkintavaltaan. Sen sijaan verolakien muuttaminen on lainsäätäjän tehtävä vallan kolmijako-opin mukaan”, Mäki toteaa.
Mäen mukaan on silti mahdollista, että veroviranomaiset tulkitsevat verolakeja laajentavasti. Näin on tilanne sekä tarkkarajaisten verolakien osalta, että harkintavaltaa antavien verolakien osalta.
Varatuomarin mukaan tulkintaa voidaan tehdä asioissa mielin määrin, kuten historia on meille osoittanut.
”Verottaja voi aina löytää lisää uusia argumentteja verottamiselle. Tulkinnan kekseliäisyydelle ei tunnu tosinaan olevan mitään rajaa, ja useiden vuosien verokinaamisen jälkeen mahdollisesti havaitaan, että kinaaminen on ollut perin turhaa.”
Erityisen ongelmalliseksi uudessa poliittisessa tilanteessa muotoutunee Mäen mukaan tulkinta veronkiertosäännöksestä.
”Uusilla tulkinnoilla kaikki verosuunnittelu voidaan katsoa veronkierroksi ja lähtökohtaisesti olettama on se, että veroja kierretään. Esimerkiksi voitaneen ottaa yrityksen ja yrittäjäomistajan käyttämän arvo keskinäisessä osakekaupassaan. Ilman kirjallista, yrityksen hankkimaa sitovaa ennakkoratkaisua verottajalle luodaan mitä oivallisin keino käyttää tulkintavaltaa mielivaltaisesti jälkikäteen. Jälkikäteinen ”viisaus” on sellaista viisautta, jossa kaikki keinot ovat sallittuja.”
Mäen mukaan verolain laajentavat tulkinnat voivat johtaa voimassa olevan oikeuden vastaisiin verotuspäätöksiin valtion kolehdinkeruussa.
”Vaikka valtiovarainministeriön ohjauksessa toimiva Verohallinto saakin näin kerättyä varoja, haluammeko tätä yhteiskuntana? Tilannetta, jossa luottamus verolainsäädännön tulkintoihin rapautuu?”, varatuomari kysyy.
