Kasvuosakkeet

Metso Minerals ja Outotec yhdistyvät – sijoittajat innostuivat jättifuusion synergiahyödyistä

Sekä Metson ja varsinkin Outotecin osakekurssit lähtivät kovaan nousuun yhdistymistiedon julkistuksen jälkeen.

Metso ja Outotec ovat sopineet yhdistävänsä Metso Mineralsin ja Outotecin luodakseen johtavan yhtiön, joka tarjoaa prosessiteknologiaa, laitteita ja palveluja mineraali-, metalli- ja kivenmurskausteollisuuden aloille.

Metso Mineralsista ja Outotecista muodostettavan yhdistyneen yhtiön nimeksi tulee Metso Outotec. Sen yhdistetty liikevaihto vuonna 2018 oli noin 4,2 miljardia euroa, jos huomioidaan Metson äskettäin julkistetun McCloskeyn hankinnan vaikutus)

Yhdistymisen ulkopuolelle jäävästä Metso Flow Controlista tulee virtauksensäätöön keskittyvä, Neles-nimellä toimiva listayhtiö, jonka vuoden 2018 liikevaihto oli 593 miljoonaa euroa.

Metson toimitusjohtajasta uuden yhtiön kippari

Yhdistyminen toteutetaan Metson osittaisjakautumisella siten, että kaikki Metso Mineralsiin liittyvät varat ja vastuut siirtyvät Outotecille Metson osakkeenomistajille annettavia Outotecin uusia osakkeita vastaan. Outotecin osakkeenomistajien osakeomistukset Outotecissa säilyvät ennallaan.

Transaktion toteuttamisen yhteydessä Metson osakkeenomistajat saavat 4,3 Outotecin uutta osaketta jokaista täsmäytyspäivänä omistamaansa Metson osaketta kohden. Tämä tarkoittaa, että Metson osakkeenomistajat omistaisivat noin 78,0 prosenttia Metso Outotecin osakkeista ja äänistä ja Outotecin osakkeenomistajat omistaisivat noin 22,0 prosenttia Metso Outotecin osakkeista ja äänistä. Lisäksi Metson osakkeenomistajat säilyttävät nykyiset Metson osakkeensa, joista tulee Nelesin osakkeita.

Metson nykyisestä toimitusjohtajasta Pekka Vauramosta tulee Metso Outotecin toimitusjohtaja ja Outotecin nykyisestä toimitusjohtajasta Markku Teräsvasarasta tulee Metso Outotecin varatoimitusjohtaja. Eeva Sipilästä tulee Metso Outotecin talous- ja rahoitusjohtaja ja varatoimitusjohtaja.

Metso Outotecin hallitus tulee koostumaan kummankin yhtiön hallituksen jäsenistä. Mikael Liliusta ehdotetaan Metso Outotecin hallituksen puheenjohtajaksi ja Matti Alahuhtaa varapuheenjohtajaksi.

Metson ja Outotecin hallitukset suosittelevat transaktiota yksimielisesti osakkeenomistajilleen.

Odotuksissa merkittävät synergiaedut

Toisiaan hyvin täydentävien Metso Mineralsin ja Outotecin yhdistyminen luo toimialalle ainutlaatuisen yhtiön, Metso ja Outotec hehkuttavat tiedotteissaan.

Metso Outotec hyödyntää molempien yhtiöiden vahvuuksia, mukaan lukien teknologia ja tutkimus- ja kehitystyö, laadukkaat tuotteet, prosessiosaaminen, koko ja maailmanlaajuisesti ulottuva palvelutarjonta. Yhdistyminen tuottaa merkittäviä hyötyjä kaikille sidosryhmille.

Yhdistyvät yhtiöt odottavat saavuttavansa vähintään 100 miljoonan euron vuotuiset kustannussynergiat ennen veroja ja vähintään 150 miljoonan euron vuotuiset liikevaihtosynergiat, jotka tuottavat merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajille.

Äskettäin julkistetun McCloskeyn hankinnan odotetaan täydentävän Metso Outotecin liiketoimintaprofiilia, sillä se laajentaa ja vahvistaa kivenmurskausliiketoimintaa. Yhtiöiden mukaan Metso Outotec hyötyy vahvasta vapaasta kassavirrasta ja vakaasta pääomarakenteesta, ja se tähtää Metson nykyisen luottoluokituksen kanssa linjassa olevaan investment grade -tason luottoluokitukseen.

”Metson ja Outotecin yhdistyminen luo ainutlaatuisen tilaisuuden tuottaa osakkeenomistajillemme merkittävää lisäarvoa laajalla läsnäololla läpi mineraali-, metalli- ja kivenmurskausalojen arvoketjujen ja entistä vahvemmalla kasvu- ja innovaatioalustalla”, Metson hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius hehkuttaa.

Metso Outotecissa yhdistyy Liliuksen mukaan pitkän linjan teknologinen johtajuus, asiakaskeskeisyys ja projektiosaaminen.

”Metso Outotecia tukee entisestään yhdistymisen tuoma merkittävä synergiapotentiaali. Odotamme innolla yhteistyötä Outotecin ja sen työntekijöiden kanssa kehittääksemme alan markkinajohtajan, jolla on houkuttelevat mahdollisuudet.”

Outotecin hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta puolestaan toteaa, että kyseessä on toimialaa mullistava yhdistyminen, jossa kaksi ainutlaatuisesti toisiaan täydentävää yhtiötä saatetaan yhteen.

”Se perustuu Outotecin johtavaan teknologiseen osaamiseen ja Metson erinomaisiin palveluvalmiuksiin. Metso Outotecin maailmanlaajuinen toimintaverkosto, koko, laaja teknologia- ja palveluvalikoima sekä kestävän kehityksen periaatteet tuovat merkittäviä hyötyjä kaikille sidosryhmille”, Alahuhta toteaa.

Osakkeenomistajat kiittävät

Yhdistymisilmoitus oli mannaa sekä Metson että Outotecin osakekursseille. Metson osakekurssi oli tänään noin klo 11.00 nousussa hieman yli neljäprosenttia. Outotecin osakekurssi sen sijaan pongahti peräti lähes 19 prosenttia ylöspäin.

Outotecin viimeisin tulosraportti oli markkinoille pettymys. Outotecin tammi-maaliskuun liikevoitto parani 9,3 miljoonaan euroon edellisvuoden 5,4 miljoonasta ja oikaistu liikevoitto 11,0 miljoonaan euroon 7,0 miljoonasta.

Analyytikot olivat kuitenkin odottaneet liikevoiton nousevan 12,3 miljoonaan ja oikaistun liikevoiton 14,4 miljoonaan euroon.

Kommentoi
Ylös
>