Elektroniikan sopimusvalmistaja Incap on yksi Helsingin pörssin viime aikojen menestyjiä.

Yhtiön osake on noussut vuodessa yli 165 prosenttia. Osake lähti kovaan nousukiitoon huhti-kesäkuun tulosjulkistuksen jälkeen, kun Incap raportoi odotettuakin vahvempaa tuloskasvua.
Yhtiön viime vuodet ovat olleet vahvan tuloskasvun vuosia. Vielä vuonna 2013 liikevoitto oli pakkasella 6,2 miljoonaa euroa, mutta sen jälkeen liikevoitto on noussut joka vuosi ja viime vuonna yhtiö ylsi 8,6 miljoonan euron tulokseen.
Myös muut tunnusluvut ovat kasvaneet vakuuttavasti. Oman pääoman tuotto nousi viime vuonna jo 44,7 prosenttiin ja omavaraisuusaste on noussut vuoden 2013 vaivaisesta kolmesta prosentista lähes 50 prosenttiin.
Vahvaa tuloskasvua tänäkin vuonna
Vahva suorittaminen on jatkunut tänä vuonna. Alkuvuonna tammi-kesäkuussa liikevaihto nousi 38 prosenttia viime vuoteen nähden ja liikevoitto nousi 5,7 miljoonaan euroon – kasvua viime vuoteen verrattuna peräti 87 prosenttia.
Toisella vuosineljänneksellä liikevoitto kasvoi yli 50 prosenttia viime vuoteen nähden 2,9 miljoonaan euroon.
Toisen kvartaalin tulos oli odotettuakin vahvempaa, sillä Incapia seuraava Inderes oli odottanut 2,3 miljoonan euron liikevaihtoa huhti-kesäkuussa.
Incapin toimitusjohtaja Otto Pukk kertoo tulosraportissa, että liikevaihtoa kasvattivat toisella kvartaalilla erityisesti toimitukset uusille asiakkaille.
”Olemme onnistuneet laajentamaan asiakaskuntaamme erityisesti IoT:n (Internet of things, esineiden internet) ja kevyiden kulkuneuvojen alueella. Samaan aikaan liiketoiminta pitkäaikaisten asiakkaiden kanssa jatkui myönteisenä molemmissa tuotantoyksiköissämme Intiassa ja Virossa”, Pukk toteaa.
Toimitusjohtajan mukaan elektroniikan sopimusvalmistuksen odotetaan jatkavan kasvuaan.
”Kasvun taustalla on sekä liiketoimintamallin kasvava suosio, että esineiden internetin ja uudenlaisten elektronisten laitteiden valmistuksen lisääntyminen maailmanlaajuisesti.”
Vaikka kilpailu elektroniikan sopimusvalmistuksessa on voimakasta ja komponenttipulan odotetaan jatkuvan, on Pukk vakuuttunut, että keskittymällä edelleen vahvasti tehokkuuteen pystyy Incap pitämään vahvan markkina-aseman.
Incap piti odotuksensa tämän vuoden näkymistä ennallaan. Yhtiö arvioi, että konsernin liikevaihto ja liikevoitto vuonna 2019 tulevat olemaan suurempia kuin vuonna 2018 olettaen, ettei valuuttojen muuntokursseissa eikä komponenttien saatavuudessa tapahdu merkittäviä muutoksia.
Inderesin analyytikoilta ostosuositus
Inderesin analyytikot Joonas Korkiakoski ja Antti Viljakainen arvioivat raportissaan, että Incap on kyennyt ylläpitämään molempien tuotantolaitostensa tuottavuuden hyvällä tasolla, millä on yhdessä kurissa pysyneiden yleiskulujen kanssa ollut yhtiön kannattavuutta tukeva vaikutus.
”Yhtiön osakekohtainen tulos oli 0,49 euroa ja ylitti ennusteemme selvästi odotuksiamme vahvempaa operatiivista tulosta heijastellen. Lisäksi erittäin positiivista raportissa oli liiketoiminnan rahavirran kehitys, joka oli H1:llä kasvusta huolimatta selvästi vertailukautta paremmalla 5,5 MEUR:n tasolla (H1’18: 1,5 MEUR). Tämä johtui etenkin vahvasta tuloksesta sekä kasvuun ja alkuvuoden kausiluonteeseen nähden hyvin maltilliseksi jääneestä käyttöpääoman sitoutumisesta”, analyytikot toteavat.
Korkiakoski ja Viljakainen odottavat yhtiön yltävän ohjeistukseensa ongelmitta erittäin vahva tammi-kesäkuun jälkeen.
”Kokonaisuutena Q2 oli kuitenkin jälleen hyvä osoitus Incapin kustannustehokkaan ja ketterän toimintamallin kilpailukyvystä haastavan arvoketjuaseman ja kireän hintakilpailun värittämässä toimintaympäristössä”, analyytikot toteavat.
Inderesin suositus Incapin osakkeelle on osta ja osakkeen tavoitehinta on 16,5 euroa.
