Kansalaisaloite vaatii peliautomaattien poistamista kaupoista
Valuuttasodan uhka ravistelee pörssejä – USA:n osakeindeksit rumasti pakkaselle
Basware nosti vuoden 2019 tulosohjeistusta

Valuuttasodan uhka ravistelee pörssejä – USA:n osakeindeksit rumasti pakkaselle

Kauppasota on siirtynyt uuteen ja entistä vaarallisempaan vaiheeseen. Kauppasodasta uhkaa tulla nyt myös valuuttasota.
Jokeri Batman räjähdys tuho romahdus kurssiromahdus shokki Jokeri Batman räjähdys tuho romahdus kurssiromahdus shokki

New Yorkin osakemarkkinoilla kävi eilen raju rytinä, kun Kiina heikensi rajusti juanin vaihtokurssia. S&P 500 -indeksi sukelsi 2,98 prosenttia miinukselle ja teknologiaindeksi Nasdaq peräti 3,47 prosenttia. Myös Aasiassa osakemarkkinat ovat tällä hetkellä miinuksella.

Myös korkomarkkinoilla on nähty viime päivinä rajuja liikkeitä. USA:n 10 vuoden velkakirjan tuotto on laskenut viikossa yli 2,0 prosentista 1,75 prosenttiin.

Markkinat hermostuivat Kiinan vastatoimista Donald Trumpin ilmoittamille uusille kiinalaistuotteiden tuontitulleille. Kiinan keskuspankki laski hallinnollista korkoaan ja kertoi eilen, että Yhdysvaltain yksipuoliset toimet kauppasodassa ja protektionismi vaikuttavat juanin arvoon.

Trump asetti torstaina Kiinalle uusia tuontitulleja. Trump määräsi kiinalaistuotteille uusia kymmenen prosentin tuontitulleja yhteensä 300 miljardin dollarin edestä.

Kiina vastasi Trumpin tariffiuhkaan antamalla juanin heiketä alimmilleen 11 vuoteen ja jäädyttämällä valtion maataloustuontia USA:sta. Juanin arvo heikentyi yli seitsemään dollariin.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan Kiinan keskushallinto kehotti myös valtionyhtiöitä olemaan ostamatta yhdysvaltalaisia maataloustuotteita.

Juan ei ole vapaasti vaihdettava valuutta kuten euro tai dollari, vaan se liikkuu tietyn Kiinan keskuspankin päivittäin asettaman valuuttaputken sisällä. Kiinan keskuspankki ei ole myöskään itsenäinen, ja siten Kiinan hallitus pystyy niin halutessaan vaikuttamaan juanin arvoon.

Juanin heikentäminen tekee kiinalaistuotteet kilpailukykyisemmiksi maan ulkopuolella.

Donald Trump syytti juanin laskun jälkeen Kiinaa valuuttamanipuloinnista.

”Kiina pudotti valuuttansa kurssia lähes kaikkien aikojen matalimmalle tasolle. Tätä kutsutaan ’valuuttamanipulaatioksi’. Kuuletteko, Federal Reserve?”, Trump twiittasi.

Juanin heikentämisen arvioidaan merkitsevän jopa sitä, että Kiina on luopunut toivosta saavuttaa kauppasovun Yhdysvaltain kanssa. Kiina saattaa olla nyt valmis jatkamaan kauppasotaa seuraaviin Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin asti siinä toivossa, että joku demokraattiehdokas löisi Trumpin.

Toisaalta Trump luottaa kauppasodassa maansa keskuspankkiin Fediin. Fed alensi ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä maailmantalouden kasvaneen epävarmuuden ja kauppasodan vuoksi. Trump saattaa nyt laskea, että Fed tulee keventämään rahapolitiikkaa entisestään, mikäli kauppasota yltyy voimakkaammaksi.

Markkinoiden raju reaktio juanin heikentymiseen kertoo siitä, että markkinoilla alkaa loppua usko kauppasodan päättymiseen. Juanin heikentyminen on päinvastoin merkki kriisin laajentumisesta.

Yhdysvallat ei voi suodaan vastata juanin heikentymiseen vastaavalla toimenpiteellä, koska dollari on vapaasti vaihdettava ja kelluva valuutta, jonka arvo määräytyy dollarin kysynnän ja tarjonnan avulla. Trump voi kuitenkin yrittää painostaa keskuspankkia Fediä keventämään rahapolitiikkaa entisestään, jolloin dollarin vaihtokurssiin syntyisi laskupaineita.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
uhkapeli peliautomaatti pelaaminen talous

Kansalaisaloite vaatii peliautomaattien poistamista kaupoista

Seuraava artikkeli
vihreä valo liikennevalot ostosuositus osakesuositus tuloskasvu sijoittaminen

Basware nosti vuoden 2019 tulosohjeistusta