Duunitori päivitti viime vuoden palkkatiedon vuodelta 2017 vuoden 2018 palkkatietoihin.

Täten sivusto pystyi laskemaan suurimmat muutokset eri ammateissa viime vuonna suhteessa vuoteen 2017.
Duunitorin palkkavertailua varten keräämät palkkatiedot perustuvat Tilastokeskuksen palkkarakennetilastoon, josta on saatavilla valtion, kuntien ja yksityisen sektorin keskiarvopalkat. Palkat on yhdistetty Duunitorin ammattinimikkeistöön koneellisesti, minkä vuoksi keskiarvopalkoissa voi olla virheitä.
Eniten euromääräiset palkat nousivat viime vuonna Duunitorin mukaan psykiatreilla ja kirurgeilla, joiden palkat nousivat vuodessa noin 20 prosenttia eli viidenneksen. Euroissa nousu on hieman yli 1200 euroa.
Muita euromääräisesti kovia keskipalkan nousuja saaneet ammatit olivat muun muassa lennonjohtaja, ylilääkäri, laamanni, puhelinmyyjä, apteekkari, geneetikko, hammaslääkäri ja ympäristöjohtaja.
Suhteellisesti eli prosentuaalisesti suurimmat keskipalkan nousut olivat myös psykiatreilla ja kirurgeilla. Muita suhteellisesti kovia nousijoita olivat puhelinmyyjä, lennonjohtaja, hanketyöntekijä, putkiasentaja, vastaanottoapulainen, yhdistelmäajoneuvon-, rekan tai kuorma-autonkuljettaja, jäteauton kuljettaja sekä hammasteknikko.
Puolestaan pahimmin euromääräisesti keskipalkat laskivat hallintolääkärillä, joiden keskipalkka laski 7493 eurosta 6604 euroon.
Muita euromääräisesti keskipalkkaa menettäneitä ammatteja olivat erä- ja matkaopas, palvelualuejohtaja, suunnittelujohtaja, projektitutkija, konsultti, puistopuutarhuri, sisustusarkkitehti, arkkitehti sekä yhteyspäällikkö.
Suhteellisesti eniten keksipalkkaa menettivät erä- ja matkaoppaat, joiden keskipalkka tippui lähes neljänneksen hieman yli 2400 euroon.
Muita suhteellisesti eniten keskipalkkaa menettäneitä ammatteja olivat melko lailla samat kuin euromääräisestikin menettäneet eli projektitutkija, hallintolääkäri, puistopuutarhuri, palvelualuejohtaja, sisustusarkkitehti, suunnittelujohtaja, puuseppä, päivätoiminnan johtaja sekä arkkitehti.
