Makrotalous

Kauppasodassa on päästy alustavaan sopuun – USA lykkää kiinalaistuotteiden tuontitullikorotuksia

Kiinalaistuotteiden tuontitullirajoituksia lykätään. Samalla Kiina lupaa ostavansa yhdysvaltalaisia maataloustuotteita 40-50 miljardin dollarin edestä. 

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi eilen perjantaina kauppasodan lopettamista koskevan ykkösvaiheen sopimuksen syntymisestä. 

Samalla Trump keskeytti kiinalaistuotteiden tuontitullikorotukset. Molempien osapuolten virkamiehet kuitenkin korostivat, että työtä on vielä paljon tehtävänä. 

Trumpin mukaan sopimuksen allekirjoittaminen voi viedä jopa viisi viikkoa ja Trump myös myönsi, että sopimus saattaa hajota ennen allekirjoittamista.

Perjantain ilmoitus ei sisältänyt paljoakaan yksityiskohtia. Myönteistä on, että uusi ykköstason sopimus kattaa maatalouteen ja valuuttaan liittyvien yksityiskohtien lisäksi, myös tekijänoikeuksien suojaamiseen liittyviä näkökohtia.

Trumpille uutinen on hyvä, sillä hän pystyy kiittämään Kiinaa lupauksista ostaa 40-50 miljardin dollarin edestä yhdysvaltalaisia maataloustuotteita. Samalla Trumpin tuontitullit koskevat yhä suurta osaa kiinalaisia tuotteita.

Vaikka Trumpin ilmoitusta ykköstason sopimukseen pääsemisestä pidetään edistysaskeleena, on se myös herättänyt skeptisyyttä.

Loppukesän aikana Yhdysvallat ja Kiina ovat korottaneet puolin ja toisin tullejaan ja lisänneet korotettujen tullien piiriin lisää tuotteita. 

Kauppasodan vaikutuksista maiden talouksiin on myös saatu entistä vahvempia merkkejä. Yhdysvalloissa kauppasodasta on aiheutunut suuria ongelmia muun muassa maanviljelijöille. Lisäksi Yhdysvaltojen osakemarkkinat ovat reagoineet kauppasodan kiristymiseen selvästi aiempaa vahvemmin.

Kiinassa puolestaan kauppasota näkyy esimerkiksi kokonaisviennissä, joka on kääntynyt laskuun.

Yhdysvaltain ja Kiinan johdon vakuutteluista huolimatta kauppasota aiheuttaa molempien maiden talouksille selviä ongelmia.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös