
Jenkkipörsseissä rikottiin jälleen uusi ennätys, kun pääindeksit kipusivat USA:n ja Kiinan kauppaneuvotteluiden etenemisestä ja sekä Iranin kriisin jännitteiden helpottamisesta.
S&P 500 nousi eilen 0,67 prosenttia ja Nasdaq 0,81 prosenttia. Perjantai-aamuna myös Aasiassa osakekurssit ovat olleet nousussa.
Kiinan kauppaministeriön tiedottaja kertoi, että Kiinan varapääministeri Liu He on tapaamassa amerikkalaiset ensi viikolla Washingtonissa.
Markkinoilla on viime päivinä pelätty USA:n ja Irakin välisten kiistojen johtavan konfliktiin sen jälkeen, kun Yhdysvallat surmasi Iranin vallankumouskaartin korkean johtajan Qassem Suleimanin ohjusiskulla. Iran vastasi tähän ohjusiskulla, joka ei kuitenkaan aiheuttanut henkilövahinkoja.
USA:n presidentti Donald Trump on sen jälkeen pidättäytynyt jatkotoimista. Hän esiintyi keskiviikkona lehdistötilaisuudessa poikkeuksellisen rauhallisesti, ja kertoi, että Iran ja Yhdysvallat voisivat tavoitella ydinsopimusta ja tehdä yhteistyötä jihadisteja vastaan.
USA:n ja Iranin kiistojen rauhoittuminen kääntää markkinoiden katseet jälleen talouteen, yritysten tuloskehitykseen ja muihin suoraan osakekursseihin vaikuttaviin tekijöihin.
“Markkina ovat nyt melko vakaassa kunnossa”, kertoo Summit Global Investments -yhtiön salkunhoitaja Matt Hanna MarketWatch-sivustolle.
Markkinoilla saattaa ilmetä kurssiheiluntaa alkuvuonna, mutta näköpiirissä ei ole minkäänlaista taantumaa, Hanna uskoo.
Sijoittajien mielenkiinto kohdistuu seuraavaksi perjantaina julkistettavaan USA:n työllisyysraporttiin. Ekonomistit odottavat USA:n työmarkkinoille syntyneen 160 000 uutta työpaikkaa joulukuussa.