Talouden trendit

Suomen Yrittäjät: Yli puolet yrittäjistä yksinyrittäjiä – näillä korjauksilla merkittävät taloudelliset vaikutukset

Yksinyrittäjien toimintaedellytysten parantaminen vauhdittaa kansantalouden kehitystä.

Yksinyrittäjyyden yleistyminen on työelämän yksi merkittävimpiä trendejä. Yli puolet Suomen yrittäjistä on yksinyrittäjiä, kertoo Suomen Yrittäjien tiedote. Vuosituhannen alussa yksinyrittäjiä oli 123 000. Tuorein luku on 182 000, joka on reilusti yli puolet Suomen kaikista yrityksistä.

– Tällä yrittäjäryhmällä on merkitystä! Näköpiirissä ei ole tekijöitä, jotka kääntäisivät yksinyrittäjyyden pieneneväksi yrittäjyysmuodoksi. Siksi on tärkeää, että yksinyrittäjyyden edellytyksiä ja asemaa vahvistetaan, varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Suomen Yrittäjistä sanoo.

Suomen Yrittäjät julkaisi 12-kohdan listan toimista, joilla on merkitystä yksinyrittäjien aseman vahvistumiseen. Kujalan mukaan osa listan ehdotuksista on tärkeitä yrittäjien oikeudenmukaisen kohtelun vuoksi, mutta pääosa vaikuttaa yritysten kasvuun ja työllistämisaikeisiin.

– Hallituksenkin kannattaisi nyt kiinnittää huomiota tähän potentiaalin, jolla voi olla suuri merkitys työllisyystavoitteen saavuttamisessa, Kujala sanoo.

Yksinyrittäjissä on paljon kasvupotentiaalia. Tässä lista ehdotuksista:

12 toimenpidettä yksinyrittäjyyden vahvistamiseksi

1. Yrittäjävähennys turvattava

2. Maksuehtolakia kiristettävä

3. Liikunta- ja kulttuuriedun verovähennysoikeus toiminimiyrittäjille

4. Yrittäjän eläkelakia (YEL) uudistettava

5. Perhevapaajärjestelmää joustavoitettava

6. Lapsenhoitajan palkan vähennysoikeus toiminimiyrittäjille

7. Arvonlisäveron alarajaa nostettava

8. Yrittäjäkäsitteet yhdenmukaistettava

9. Ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen kannusteita

10. Työssäoloehdot yhdistettävä

11. Yksinyrittäjien yritysten omistajanvaihdoksiin panostettava

12. Yksinyrittäjien työterveyshuolto kuntoon

Lue myös: Nuoret yrittäjät ovat Suomen tulevaisuus.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös