Talouden trendit

Rakennusalan konkurssit kasvussa

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi–joulukuussa 2019 Suomessa pantiin vireille 2 597 konkurssia, mikä on 2,5 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Henkilökunnan määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 12 526, mikä on 3,4 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Vireille pantujen konkurssien määrä kasvoi maa-, metsä- ja kalatalouden, teollisuuden ja kaivostoiminnan, rakentamisen, majoitus- ja ravitsemistoiminnan sekä muiden palvelujen päätoimialoilla.

Lukumääräisesti eniten konkurssit kasvoivat rakentamisen ja muiden palveluiden päätoimialoilla. Rakentamisen päätoimialalla pantiin vireille 516 konkurssia, mikä on 40 konkurssia eli 8,4 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Muiden palveluiden päätoimialalla pantiin vireille 823 konkurssia, niin ikään 40 konkurssia (5,1 prosenttia) enemmän kuin vuotta aiemmin.

Konkurssien määrä väheni kaupan sekä kuljetuksen ja varastoinnin päätoimialoilla. Lukumääräisesti eniten konkurssit vähenivät kaupan päätoimialalla. Alalla pantiin vireille 463 konkurssia, mikä on 6,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Vireille pannuilla konkursseilla tarkoitetaan kalenterivuoden aikana konkurssiin haettuja yrityksiä, yhteisöjä tai luonnollisia henkilöitä. Konkurssin vireilletulo ei läheskään aina merkitse yrityksen tai ammatinharjoittajan ”konkurssiin menemistä” ilmaisun varsinaisessa merkityksessä. Konkurssi oikeudenkäyntinä on mutkikas ja monia vaiheita käsittävä oikeusprosessi, jonka eri vaiheissa menettely voi jäädä kesken.

Myös rakennusalan tuotanto on laskussa, sillä rakentamisen volyymi eli käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo väheni vuoden 2019 syys-marraskuun aikana 5,1 prosenttia vuodentakaisesta. Tilastokeskuksen mukaan asuinrakentamisen volyymi väheni ajanjaksolla 11,2 prosenttia, muun kuin asuinrakentamisen volyymi kasvoi puolestaan 0,5 prosenttia.

Samaan aikaan kuitenkin rakennushankkeita aloitettiin tilavuudella mitattuna 3,8 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakentamisen aloituksia oli 0,6 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2019 syys-marraskuun aikana 9,5 miljoonalle kuutiometrille, joka oli 5,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kuutiomäärä nousi eniten julkisissa palvelurakennuksissa, joissa rakennuslupia myönnettiin 47,8 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös liike- ja toimistorakennusten lupakuutiomäärä nousi merkittävästi, 39,4 prosenttia. Asuinrakentamiseen myönnetty kuutiomäärä laski vuodentakaisesta.

Kommentoi
Ylös
>