Älä taistele stressiä vastaan vaan tee siitä vahvuus

Hyviä uutisia, stressi ei olekaan vihollinen.
Fellow Finance sijoittaminen joukkorahoitus Fellow Finance sijoittaminen joukkorahoitus

Hyviä uutisia, stressi ei olekaan vihollinen.

Jossain kohtaa stressi on saanut todella huonon maineen. Tuntuukin siltä, että tänä päivänä stressistä on tullut aihe, josta stressataan. Psykoterapeutti Maaret Kallio kuvaa osuvasti HS:n blogikirjoituksessa stressiä kuin väkevänä polttoaineena, jota on käytettävä harkiten.

”Stressiä ei tule vimmaisesti välttää, vaan sitä tulee ymmärtää ja käyttää taidolla. Ratkaisevaa on paineen ja paineettomuuden vaihteleva rytmi”, Kallio kirjoittaa.

Stressistä ei tarvitse siis päästä eroon hinnalla millä hyvänsä. Sen sijaan kannattaa opetella taitoja, miten sen voi valjastaa ja kuinka stressistä voi tehdä vahvuuden.

1. Kehitä itsetuntemusta

Stressi syntyy usein asioista tai tapahtumista, joita emme pysty kontrolloimaan. Vaikka moni meistä haluaa elää tuttua ja turvallista elämää, eikö arki olisi aika tylsää ilman pientä jännitystä ja yllätyksiä? Stressi voi tehdä meistä kontrolloivia hermoheikkejä tai voimme ajatella sen olevan energia, joka pitää meidät varpaillamme. Stressi saa meidät pyrkimään huippusuorituksiin, ja sen luoman adrenaliinin voi käyttää innovaatioihin ja riskinottoon.

Jotta stressistä voi kehittää itselleen voimavaran, on muutettava vanhoja ajatusmalleja. Päätös työskennellä stressin kanssa on avainasemassa, sen sijaan että toivoo yötä myöten, että se häviäisi kokonaan elämästä. Aloita siis sillä, ettet ajattele että stressi on vihollinen.

2. Priorisoi eri stressorit

Stressireaktio tuo usein meille vastauksen siihen, mitkä tehtävät tulee asettaa etusijalle; mihin tarvitaan kiireellistä huomiota ja mitkä asiat taas voi lykätä seuraavaan viikkoon. Stressi antaa meille käsityksen työkuormastamme ja niiden kiireellisyydestä. Kun olemme saaneet stressaavimmat tehtävät pois asianjärjestyksestä, tunnemme syvän saavutuksen tunteen.

3. Luo mahdollisuuksia

Hyvähenkinen kilpailutilanne saa meidät kirimään vielä parempiin tuloksiin. Oikeinkäytettynä stressi voi olla sparrauskaveri, joka läimäisee takalistoon ja saa meidät kokeilemaan uusia asioita. Mukavuusalueen ulkopuolelta voi löytyä pitkä liuta uusia mahdollisuuksia.

4. Lisää älykkyyttä

Stressin on osoitettu lisäävän kognitiota ja parantavan älykkyyttämme. Taistele tai pakene reaktio saa hormonit jylläämään ja keskitymme stressitilan ansiosta vain käsillä olevaan tilanteeseen; onko elämämme uhattuna ja pitääkö pötkiä pakoon? Stressitilan ansioista muistimme toimii paremmin, sillä tarvitsemme kaiken mahdollisen tiedon ratkaistaksemme kriittisen tilanteen. Stressi tekee meistä siis viisaampia tiukissa tilanteissa.

5. Optimaalinen turhautumistila

Ihminen on onnellisimmillaan niin sanotussa optimaalisessa turhautumistilassa; jossa kyvyt ja taidot kohtaavat haasteiden määrän. Vaikeudet kuuluvat elämään ja haasteet tekevät meille hyvää. Opi löytämään haasteista ja epämukavuudesta inspiraatiota – eikä epätoivoa. Menestys ei maistuisi niin makealta, jos sen eteen ei tarvitsisi työskennellä niin kovasti.

6. Kehitä strategia

Impulsiiviset reaktiot stressiin aiheuttavat usein lisää painetta ja epätoivoa. Jos haluamme valjastaa stressin, meidän tulee hidastaa tahtia ja pohtia strategia, jolla pääsemme mielekkäästi eteenpäin. Yritä samalla hahmottaa ja ennakoida, mitkä omat ”stressisignaalisi” ovat; mihin saumaan työpäivän aikana kannattaa vaikkapa sijoittaa huilaustaukoja.

7. Ota muut mukaan

Stressaavissa umpikujissa kannattaa kysyä apua, neuvoja tai luoda aivoriihi. Menestyneet ihmiset tekevät yhteistyötä muiden kanssa, sillä he ymmärtävät miten arvokkaita oivalluksia muut voivat tarjota. Älä jämähdä pattitilanteeseen yksin.

Muista, että voimme valita reagoimmeko tilanteeseen negatiivisesti vai positiivisesti, ja käytämmekö stressiä hyödyksi vai taistelemmeko loputtomasti sitä vastaan.

Lähde: Entrepreneur.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Viking Line matkustajalaiva laiva meri talous

Viking Line antoi tulosvaroituksen koronaviruksen vuoksi

Seuraava artikkeli
yrittäjät Mikael Pentikäinen

Yrittäjien Pentikäinen: Koronavirus näkyy jo yrityksissä – yhä enemmän viestejä tilanteen vaikeutumisesta