Palvelualoilta karu koronaviesti – kaoottinen tilanne, liikevaihto nollaan

Luultavasti lähes 70 prosenttia palvelualojen yrityksistä joutuu irtisanomaan tai lomauttamaan henkilöstöään.
pettymys romahdus tulospettymys talous sijoittaminen pettymys romahdus tulospettymys talous sijoittaminen
Lähde: Palta ry.

Koronaviruksen vaikutukset osuvat rajusti palvelualojen yrityksiin. Joka kymmenes palveluyritys on jo joutunut lomauttamaan tai irtisanomaan työntekijöitä koronavirustilanteen vuoksi.

Yritykset toivovat valtiolta etenkin joustoja työnantajamaksuihin ja veroihin, helpotuksia yt-menettelyyn sekä taloudellista tukea palkanmaksuun, selviää Palvelualojen työnantajat Paltan jäsenilleen teettämästä kyselystä.

Paltan kysely toteutettiin tämän viikon maanantain ja torstain välillä, jona aikana Suomi siirtyi poikkeusoloihin. Vastauksissa näkyy kriisin nopea eskaloituminen ja ahdingon syveneminen muutamissa päivissä.

Eniten haittaa yrityksille aiheuttaa kysynnän väheneminen, joka liittyy monilla aloilla suoraan ihmisten ja tavaroiden liikkumisen rajoittamiseen ja esteisiin. Merkittävää vahinkoa aiheutuu myös työn organisointiin liittyvistä ongelmista kuten sairauspoissaoloista ja etätyöjärjestelyistä.

Noin 60 prosenttia kyselyyn vastanneista pitää todennäköisenä, että ne joutuvat jossain vaiheessa lomauttamaan tai irtisanomaan henkilöstöä. Avoimissa vastauksissaan kyselyyn vastanneet toimitusjohtajat kuvailevat tilannetta muun muassa kaoottiseksi, kertovat koko yritystoiminnan olevan vaarassa ja että liikevaihto putoaa lentorajoitusten myötä nollaan.

”Tilanne on erittäin vakava ja se koskettaa kaikkia palvelutoimialoja. Vastauksista huutaa yritysten valtava ahdinko. Matkailu käytännössä loppuu, tapahtumat perutaan, tuotannot jäävät kuvaamatta ja henkilöstöpalveluyritysten palveluista leikataan ensimmäisenä”, toteaa Paltan elinkeinopolitiikan johtaja Tatu Rauhamäki.

Epidemia heikentää Rauhamäen mukaan toimintaa ja taloudellista tilannetta käytännössä jokaisessa vastaajayrityksessä, jopa 40 prosentissa erittäin paljon.

”Maan hallitukselta tarvitaan aivan välittömästi mittavia lisätoimenpiteitä”, Rauhamäki toteaa.

Rauhamäen mukaan koronakriisi ja valtion toimenpiteet osuvat erityisen rajusti palvelualoille, joten myös yhteiskunnan tukitoimia on kohdennettava erityisesti niille. Palta kehottaakin hallitusta kuuntelemaan palveluyrityksiä:

”Yritykset kaipaavat nyt joustoa ja lykkäysmahdollisuutta työnantajamaksuihin ja veroihin, tukea palkanmaksuun lomautuksien välttämiseksi, yt-menettelyn keventämistä kriisin ajaksi sekä helpotuksia yrityksen rahoitukseen ja lainansaantiin. On aivan selvää, että valtion tulee kohdentaa yrityksille vakuuksien ja takuiden lisäksi huomattavasti enemmän suoraa taloudellista tukea kuin mitä tähän mennessä on luvattu”, Rauhamäki kommentoi.

Kyselyyn vastasi 233 Paltan jäsenyrityksen toimitusjohtajaa. Yritykset työllistävät yhteensä noin 50 000 ihmistä. Vastaajia oli kaikilta Paltan edustamilta palvelutoimialoilta: logistiikasta, yritys- ja asiantuntijapalveluista, teknisistä palveluista, viihde- ja virkistyspalveluista, hallinto- ja tukipalveluista, informaatio- ja viestintäpalveluista sekä muista palveluista.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Italia Rooma loma lomakohde talous

Italian korot nousivat hetkessä pilviin - keskuspankin hätärahoitus tuli tarpeeseen

Seuraava artikkeli
koronavirus tartunta virusepidemia

Koronakriisi kysyy omistajan hermoja – vanha kansa oli viisas