Yritysuutiset

Sijoittajat innostuivat pelifirma Remedyn uutisesta

Remedy kertoi päässeensä sopimukseen kahden pelin monialustajulkaisusta. Osakekurssi nousi ilmoituksen jälkeen rajusti.

Remedy on solminut merkittävän julkaisijan kanssa julkaisusopimukset Remedyn seuraavalle kahdelle julkistamattomalle pelille. Sopimusten mukaan julkaisija rahoittaa pelien kehityskulut täysin ja Remedy on oikeutettu 50 prosentin osuuteen pelien nettomyyntituloista. Remedy myös säilyttää pelien immateriaalioikeudet.

Ensimmäinen projekti on jo esituotannossa oleva, useammalle alustalle julkaistava suuren kokoluokan peli, josta yhtiö on aikaisemmin puhunut julkistamattomana kolmantena projektina. Toinen, pienemmän kokoluokan projekti pohjautuu samaan pelisarjaan. Molemmissa projekteissa käytetään Remedyn omaa Northlight-pelimoottoria ja pelinkehitystyökaluja.

Yhteistyö julkaisijan kanssa on osa Remedyn strategiaa, jossa yhtiön tavoitteena on luoda ja kehittää omia pelibrändejä pitkäaikaisiksi pelisarjoiksi. Molemmat pelit julkaistaan seuraavan sukupolven pelikonsoleille ja PC:lle lähivuosina.

Remedy ei tee koronakriisin vuoksi muutoksia tämän vuoden näkymiin, kuten ovat tehneet lukuisat muut kotimaiset pörssiyhtiöt. Pelifirman taloudelliset näkymät ja ohjeistus säilyvät ennallaan. Yhtiö odottaa liikevaihtonsa ja liikevoittonsa kasvavan vuoden 2020 aikana. Liikevaihdon ja liikevoiton kasvusta valtaosan odotetaan tapahtuvan jälkimmäisen vuosipuoliskon aikana.

Sijoittajat innostuivat Remedyn uutisesta ja yhtiön osakekurssi kiiti eilen lähes 29 prosentin nousuun. Osake on kivunnut vuodessa jo lähes 69 prosenttia.

Remedy tunnetaan tarinallisista ja visuaalisesti näyttävistä toimintapeleistä kuten Control, Alan Wake ja Max Payne. Control-peli on palkittu Game Awards 2019 -gaalassa parhaan visuaalisen suunnittelun palkinnolla. Lisäksi Remedy kehittää omaa Northlight-pelimoottoria ja pelinkehitystyökaluja.

Perustamisvuodestaan 1995 Espoossa sijainnut yhtiö työllistää yli 260 pelialan ammattilaista 26:stä eri maasta. Remedy on noteerattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla.

Mintos tarjoaa keskimäärin 12 prosentin tuoton - sijoita vertaislainoihin

Uusi sijoittaja saa 1 prosentin ylimääräisen koron sijoituksilleen 3 kuukauden ajaksi.

Avaa Mintos-tili

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös