Yritysuutiset

Uudelleenjärjestelykulut painoivat Nixun tuloksen pakkaselle

Nixun toimitusjohtaja varoittaa mahdollisista alaskirjauksista koronakriisin vuoksi.

Kyberturvakonsultointiin keskittyneen Nixun tammi–maaliskuun 2020 tilintarkastamaton liikevaihto nousi 14,0 miljoonaa euroon viime vuoden 12,6 miljoonasta eurosta. Kasvua tuli siis 11 prosenttia, joka oli kokonaan epäorgaanista.

Yhtiön tammi–maaliskuun 2020 tilintarkastamattoman käyttökate painui kuitenkin 365 tuhatta euroa miinukselle. Oikaistu käyttökate ennen kertaluonteisia 373 tuhannen euron uudelleenjärjestelykuluja oli kahdeksan tuhatta euroa.

Koronavirustilanteen takia Nixu ilmoitti 24.3.luopuvansa toistaiseksi taloudellisesta ohjeistuksestaan vuodelle 2020.

Toimitusjohtaja Petri Kairinen kertoo, että viime syksystä lähtien Nixu on keskittynyt tehostamaan myyntitoimintaa, virtaviivaistamaan palvelutarjontaa, kohentamaan rekrytointia sekä parantamaan ennustamista lisäämällä sen taustalla olevia varhaisia indikaattoreita. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä nämä toimenpiteet ovat alkaneet tuottaa tulosta: saatujen tilausten määrä ylitti hieman tavoitteen, ja maaliskuussa tulokset olivat selvästi positiiviset sekä liikevaihdon että käyttökatteen osalta.

Tuloskehitys ei kuitenkaan ollut odotusten mukainen.

”Tästä huolimatta ensimmäisen vuosineljänneksen kokonaistulos, johtuen pääosin tammi- ja helmikuusta, ei ollut kuitenkaan tyydyttävä emmekä onnistuneet kasvamaan orgaanisesti tai parantamaan kannattavuutta”, Kairinen toteaa.

Vuoden 2019 ensimmäisen vuosineljänneksen vertailujakso oli toimitusjohtajan mukaan kuitenkin huomattavan nopean orgaanisen kasvun aikaa johtuen useiden projektien ja kumppanuuksien nopeasta käynnistymisestä.

Positiivista alkuvuodesta oli Kairisen mukaan kuitenkin, että hallinnoidut palvelut kasvoivat 65 prosenttia viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Hallinnoidut palvelut olivat 18 prosenttia liikevaihdosta ja kaikki jatkuvat palvelut muodostivat 38 prsenttia liikevaihdosta. Jatkuvien palvelujen sopimukset ovat Kairisen mukaan Nixulle äärimmäisen tärkeitä näinä poikkeuksellisina aikoina, kun tulossa on koronaviruspandemiasta johtuva taloudellisen taantuman.

Koronaviruksen ja sen rajoittamiseksi tehtyjen toimenpiteiden taloudelliset vaikutukset alkoivat heijastumaan Nixun liiketoimintaan maaliskuun loppupuolella. Suuria vaikutuksia sillä ei kuitenkaan ole ollut.

”Tähän mennessä vaikutukset ovat olleet vähäisiä. Vaikka joitakin projektien aloituksia on siirretty eteenpäin tai peruttu kokonaan, myös uusia sopimuksia on allekirjoitettu. Suurin osa Nixun asiakkaista on yrityksiä, jotka eivät toimi kuluttajapalvelujen tyyppisillä aloilla, joihin tilanne on vaikuttanut eniten. Iso osa asiakkaistamme on voinut jatkaa liiketoimintaansa etätyön avulla.”

Pandemian tulevaisuuden vaikutukset liiketoimintaan ovat toimitusjohtajan mukaan vielä pitkälti tuntemattomia. Nixu valmistautuu tulevaan erilaisilla skenaarioilla, niihin liittyvillä toimintasuunnitelmilla sekä ennalta määritellyillä laukaisevilla tekijöillä, joiden tärkeimpiä indikaattoreita ovat myyntiputki, saatujen tilausten määrä ja ennustettu konsultoinnin käyttöaste.

”Odotamme, että vaikutus liiketoimintaan tulee olemaan suurin projektipohjaisessa liiketoiminnassa. Suuret toteutusprojektit tulevat todennäköisesti jatkumaan normaalisti, vaikkakin uusien sopimusten saaminen saattaa vaikeutua. Hallinnoidut palvelut, kuten Nixu Cyber Defense Center -palvelu, ovat eniten turvattuja, sillä asiakkaiden on vaikea laskea puolustustaan samalla kun kyberuhat lisääntyvät.”

Nixu seuraa tarkasti tilannetta ja liiketoimintaennusteita kaikilla markkina-alueilla.

”Mikäli ennustetut liikevaihdot tai -tuotot tulevat tippumaan, tämä saattaa vaikuttaa taseeseen kirjattuun liikearvoon”, Kairinen varoittaa.

Kommentoi
Ylös
>