Yritysuutiset

Fellow Financen toimitusjohtaja jättää tehtävänsä – yhtiön markkina-arvo sulanut

Yhtiö on menettänyt pörssissä rajusti markkina-arvoaan.

Fellow Finance Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu. Yhtiön hallitus ja toimitusjohtaja Jouni Hintikka ovat sopineet, että Hintikka jättää tehtävänsä toimitusjohtajana välittömästi.

Helsingin pörssiin listattu Fellow Finance on välitetyn rahoituksen määrällä mitattuna pohjoismaiden suurin joukkorahoitus- ja vertaislainapalvelu. Yhtiö tarjoaa verkossa sijaitsevan markkinapaikka, joka yhdistää rahoitusta tarvitsevat yksityishenkilöt ja yritykset korkotuottoa etsiviin sijoittajiin.

Väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön perustajiin kuuluva operatiivinen johtaja ja hallituksen jäsen Teemu Nyholm.

Hallitus käynnistää uuden toimitusjohtajan hakuprosessin.

”Kiitän hallituksen ja yhtiön puolesta Jouni Hintikkaa merkittävästä työstä yhtiön rakentamisessa ja kehittämisessä. Fellow Finance on kehittynyt ja kansainvälistynyt myös haastavina viime aikoina. Keskitymme jatkossa kasvustrategiamme seuraavan vaiheen toteuttamiseen, kannattavuuden parantamiseen sekä uusiin, innovatiivisiin avauksiin, joilla laajennamme palveluja kasvavalle asiakaskunnallemme”, sanoo Fellow Financen hallituksen puheenjohtaja Kai Myllyneva.

Aiemmin viime viikolla yhtiö kertoi, että koronaviruspandemian aiheuttama toimintaympäristön muutos vaikuttaa edelleen Fellow Financen liiketoimintaan. Yhtiö päätti käynnistää heinäkuun alussa Suomen henkilöstöään koskevat yhteistoimintaneuvottelut mahdollisista lomautuksista.

”Pandemia vaikuttaa edelleen toimintaympäristöömme kaikilla markkina-alueillamme. Neuvotteluiden kohteena olevat toimenpiteet ovat välttämättömiä kustannustasomme sopeuttamiseksi tähän poikkeukselliseen tilanteeseen”, kertoi väistyvä toimitusjohtaja Jouni Hintikka.

Maaliskuun lopussa yhtiö perui aiemman arvionsa tämän vuoden näkymistä.

Koronaviruspandemia oli yhtiön mukaan muuttanut toimintaympäristöä, heikentänyt näkyvyyttä ja todennäköisesti heikentää Fellow Financen taloudellista kehitystä vuonna 2020.

”Sijoittajien epävarmuuden kasvaessa ja sijoitusaktiviteetin laskiessa kaikissa omaisuusluokissa myös Fellow Financen välittämän rahoituksen määrä saattaa laskea pienentäen yhtiön liikevaihtoa, mutta nykyisen lainakannan hallinnointiin liittyvät tuotot osaltaan rajaavat tällaisenkin poikkeusolon aikana arvioituja vaikutuksia liiketoimintaamme”, Hintikka totesi maaliskuussa.

Koronan lisäksi väliaikaisesti kiristyvä sääntely jarruttaa tänä vuonna Fellow Financen liiketoimintaa. Kuluttajalainojen enimmäiskorko laskee 20 prosentista 10 prosenttiin ja luottojen suoramarkkinointi kielletään loppuvuoden ajaksi.

Lainamarkkinoilla on nyt alkanut pudotuspeli, jossa Fellow Finance on kuitenkin analyytikon mukaan vahvoilla.

Inderesin analyytikko Atte Riikola uskoo, että Fellow Finance selviää tulevan koronan ja sääntelyn aiheuttamasta myrskystä lopulta ulos
suhteellisesti vahvemmista asemista, kun osa kilpailijoista tulee väistämättä putoamaan pois pelistä.

”Koronan ja väliaikaisen sääntelyn hellittäessä eväät kasvukäänteelle ovat mielestämme hyvät, etenkin matala lähtötaso huomioiden.
Näkyvyys tuleville vuosille on kuitenkin edelleen heikko”, arvioi Riikola kesäkuun 10. päivänä.

Fellow Finance on menettänyt hieman yli vuodessa yli 67 prosenttia markkina-arvostaan.

Kommentoi
Ylös
>