Jo vuosia tuotekehitykseen keskittynyt ja tappiollista tulosta tehnyt nanoteknologiayhtiö on siirtymässä kaupallistamisvaiheeseen.
Nanoform Finland kertoi tänään, että sen listautumisanti yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa ja Ruotsissa on huomattavasti ylimerkitty. Sen vuoksi yhtiön hallitus on päättänyt yleisöannin merkintäajan listautumisannin ehtojen mukaisesti. Instituutioanti jatkuu listautumisannin ehtojen mukaisesti.
Nanoform on hakeutumassa First North Premier Growth Market -markkinapaikoille Suomessa ja Ruotsissa. Kaupankäynnin osakkeilla First North Premier Finlandissa ja First North Premier Swedenissä odotetaan alkavan arviolta 4.6.2020.
Nanoform on Helsingissä vuonna 2015 perustettu nanoteknologian ja lääkeainehiukkastekniikan asiantuntijayritys. Sen toiminta-ajatuksena on mahdollistaa kliinisiin tutkimuksiin etenevien ja markkinoille pääsevien lääkkeiden määrän huomattava kasvu.
Yhtiö tarjoaa patentoidun ja skaalattavan CESS-teknologiansa avulla mahdollisuuden parantaa lääkkeiden biologista hyväksikäytettävyyttä ja tehokkuutta pienentämällä lääkkeiden lääkeainehiukkasten kokoa.
CESS-teknologia tarjoaa yhtiön asiakkaille mahdollisuuden edetä uusien lääkkeiden kanssa kliinisten tutkimusten läpi, antaa aiemmin epäonnistuneille lääkekandidaateille toisen mahdollisuuden päästä markkinoille, kehittää olemassa olevia lääkkeitä ja mahdollistaa olemassa olevien lääkkeiden elinkaaren hallinta.
Yhtiön tavoitteena oli kerätä osakeannilla noin 70 miljoonan euron bruttovarat. Yhtiön markkina-arvo on noin 230 miljoonaa euroa olettaen, että enimmäismäärä uusia osakkeita tarjotaan ja merkitään listautumisannissa.
Listautumisanti onnistui siitä huolimatta, että Nanoform on raskaasti tappiollinen yhtiö.
Sen liikevaihto laski viime vuonna 49 tuhanteen euroon, kun se vuosi aiemmin 235 tuhatta euroa. Liiketappio painui -7,3 miljoonaan euroon euroon edellisvuoden -1,99 miljoonasta eurosta.
Sijoittajien mielenkiinto tappiollista yhtiötä kohtaan johtuu siitä, että odotukset ovat kovat.
Noin kymmenen vuotta sitten käynnistynyt tutkimus- ja tuotekehitysprojekti on nyt Nanoformissa siirtynyt kaupallistamisen vaiheeseen. Vuonna 2019 Nanoform keskittyi globaalin myyntiorganisaation ja ensimmäisen tuotantolinjan rakentamiseen.
Yhtiön mukaan globaalin lääketeollisuuden kiinnostus Nanoformin tarjoamaa teknologiaa kohtaan on ollut erinomaista ja vuonna 2019 yhtiöllä oli yli 200 asiakastapaamista.
Vaikka myynti- ja markkinointiprosessit ovat yleensä lääketeollisuudessa pitkiä, yhtiö solmi kolme uutta asiakassopimusta vuonna 2019: Astra Zenecan, amerikkalaisen ison lääkeyhtiön ja brittiläisen bioteknologian yhtiön kanssa.
Vuonna 2020 Nanoform odottaa uusien asiakkaiden lukumäärän kasvavan edellisvuodesta.
Yhtiön pitkän aikavälin visiona on kaksinkertaistaa markkinoille vuosittain myyntiin tulevien uusien lääkkeiden määrä ja vaikuttaa positiivisesti yli miljardin ihmisen elämään, joita hoidetaan nanoformoiduista lääkeaineista hyötyvillä lääkkeillä.
Listautumisanti on tärkeä askel Nanoformille. Listautumisannin ja listautumisen tavoitteena on mahdollistaa investoinnit Nanoformin liiketoimintaan osakeannista kerättävillä varoilla sekä tukea yhtiön jatkuvaa kasvustrategiaa.
Listautumisannissa kerättävät nettovarat on tarkoitus käyttää ensisijaisesti tuotantolinjojen määrän lisäämiseen, tuotanto-, laadunvalvonta ja -varmistustiimien sekä kansainvälisen myyntitiimin kasvattamiseen, ja lisäksi tutkimus- ja kehitystoiminnan lisäinvestointien mahdollistamiseen.
Yhtiö odottaa saavansa Fimealta lääketehdasluvan vuoden
2020 aikana, mikä mahdollistaa nanoformoitujen lääkeaineiden toimittamisen asiakkaiden kliinisiin tutkimuksiin.