Markkinatietoa

New Yorkin pörssisalin sulkeminen maksoi sijoittajille miljoonia

Pörssin johtaja Stacey Cunningham kommentoi pandemian aiheuttamaa fyysisen kauppapaikan sulkemista Barron’s uutistoimiston haastattelussa.

New Yorkin pörssi on yksi harvoista jäljellä olevista niin kutsutuista ”open outcry” -kauppapaikoista, joissa voi paikan päällä antaa toimeksiantoja.

New Yorkin kauppapaikka suljettiin tilapäisesti koronakriisin vuoksi 23. maaliskuuta ja avattiin jälleen 26. toukokuuta. Aiemmin se on ollut suljettuna muun muassa toisen maailmansodan ja WTC-iskujen vuoksi, mutta tämä oli ensimmäinen oma-aloitteinen sulkeminen elektronisen kaupankäynnin yhä jatkuttua.

Stacey Cunningham kommentoi New Yorkin kauppapaikan olevan tärkeässä roolissa erityisesti tilanteissa, jossa markkinoilla on turbulenssia. Hänen mukaansa ”open outcry” pienentää osakkeiden tuoton volatiliteettia. Näin ollen ”open outcry” parantaa osakemarkkinoiden tehokuutta, jonka ansiosta sijoittajien riski pienenee. Cunninghamin mukaan suurin vaikutus osakemarkkinoiden tehokkuuden näkökulmasta kauppapaikalla on erityisesti osakkeiden jälkikaupassa.

Pörssin johtajan mielestä sekä teknologia sekä ihmisten itsenäiset päätökset tuovat yhdessä parempia tuloksia osakemarkkinoilla. Sen vuoksi on olennaista osata integroida ihmisen harkintakyky nykyteknologiaan.

Cunningham kertoi haastattelussa, että yritysten kannattaa listautua pörssiin jo aikaisessa vaiheessa. Listautumisen ansiosta useammat sijoittaja pääsevät aiemmin mukaan yrityksen menestystarinaan.

Ihmisten on vaikeampi sijoittaa yritykseen, joka pysyy listaamattomana osakeyhtiönä. Cunninghamin mukaan sen vuoksi myös varallisuus jakautuu epätasaisemmin.

Lisäksi listaamattomien yhtiöiden arvonmääritys ei ole yhtä tehokasta kuin pörssilistattujen yhtiöiden. Näin ollen niiden markkina-arvo perustuu selvästi pienemmän sijoittajajoukon näkemykseen.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös