Oma talous

Näin raakaöljyn hintaromahdus näkyy bensapumpulla

Raakaöljyn raju hintaromahdus näkyy polttoaineiden kuluttajahinnoissa.

Raakaöljyn hinta laski rajusti koronakriisin puhkeamisen jälkeen. Brent-laadun markkinahinta oli vielä vuoden alussa lähes 70 dollaria, mutta romahti huhtikuussa alimmillaan jopa alle 20 dollarin.

Suurimmat öljyntuottajamaat, Venäjä ja öljyntuottajamaiden järjestö OPEC, eivät ole olleet valmiita merkittäviin öljyn tarjonnan rajoitteisiin. Maaliskuun alussa Saudi Arabia lisäsi öljyn tuotantoa, kun OPECin ja Venäjän yhteistyöneuvottelut päättyivät tuloksettomina.

Opecin ulkopuolisista maista Venäjä vastustaa öljyn tarjonnan laskemista, koska se pelkää menettävänsä markkinaosuuksia. Saudi-Arabia puolestaan pyrkii nostamaan hinnanalennuksilla markkinaosuuksiaan.

Raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan laskun tärkein syy on kuitenkin koronakriisi, kun pandemia vähentänyt öljyn kysyntää. Lisäksi kriisi on lisännyt öljyn varastointiongelmia Yhdysvalloissa.

Maailmanmarkkinahinnan lasku näkyi öljytuotteiden kuluttajahinnoissa.

Alkuvuonna öljytuotteiden kuluttajahinnat laskivat, kevyen polttoöljyn hinta lähes neljänneksen, kertoo Tilastokeskus.

Tilastokeskuksen mukaan moottoribensiinin hinta oli maaliskuussa 3,0 ja dieselöljyn hinta 10 prosenttia matalampi kuin vuotta aiemmin. Kevyen polttoöljyn vastaava hinnanlasku oli 23 prosenttia.

Viime kuukausina bensiinin hinta on laskenut selvästi. GlobalPetrolPrices-sivuston mukaan 95-oktaanisen bensiinin litrahinta oli maaliskuun alussa keskimäärin 1,48 euroa. Nyt hinta on 1,3 euroa litralta. Polttoaine.net-sivuston mukaan esimerkiksi Helsingissä 95-oktaanisen bensiinin hinta on nyt keskimäärin 1,33 euroa ja dieselin 1,16 euroa.

95-oktaanisen bensiinin keskihinta Suomessa oli viimeksi nykyisellä hintatasolla litralta vuosina 2013-2014 Finanssikriisin pahimmassa vaiheessa vuosina 2008–2009 se kävi niinkin alhaalla kuin 1,10 eurossa.

Suomessa verotus vaimentaa tehokkaasti raakaöljyn hinnanmuutosten vaikutusta bensiinin ja dieselin hintaan. Verojen osuus polttoaineiden hinnoista on Suomessa iso, sillä bensiinin hinnasta verojen osuus on noin 60 prosenttia ja dieselinkin noin 50 prosenttia.

Polttoaineista valtio kerää monenlaisia veroja, kuten arvonlisäveron sekä polttoaineveron sisältyvät energiasisältöveron, hiilidioksidiveron ja huoltovarmuusmaksun.

Tilastokeskuksen mukaan polttonesteiden verotus, kuten muukin energiaverotus, on pysynyt ennallaan, mutta markkinahinnan voimakas lasku nosti verojen osuutta öljytuotteiden hinnoista. Moottoribensiinin ja dieselin hinnasta verojen osuus nousi vuoden 2019 joulukuusta maaliskuuhun reilun kolme prosenttiyksikköä. Kevyen polttoöljyn hinnasta verojen osuus oli maaliskuussa lähes 52 prosenttiyksikköä verrattuna joulukuun vajaaseen 45 prosenttiyksikköön.

Kommentoi
Ylös
>