Kesävaatteissa hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä.
Kesävaatteita hankkiessa tuotteen kohdalla kannattaa kiinnittää huomiota materiaalin laatuun ja työn jälkeen. Tekstiilitavarantarkastajat (HTT) Heli Murisoja ja Satu Fält-Itkonen muistuttavat, että vastuullinen ja eettinen yritys ilmoittaa tuotteen valmistusmaan ja -tehtaan hoito-ohje-etiketissä ja kotisivuillaan.
Suomessa ei ole enää laajamuotoista tekstiilien ja vaatteiden valmistusta, mutta pienimuotoista ja design- tyyppistä valmistusta löytyy. Tavarantarkastajaa työllistävät pääosin maahantuodut tuote-erät, jotka ovat esimerkiksi altistuneet kosteudelle kuljetuksen aikana, alkuperämaassa tai esimerkiksi varastoituna Suomessa.
”Tarkastusta tarvitaan myös tapauksissa, joissa työnlaatu, tuotteen viimeistely, tuotteen haju tai vaikkapa tuotteen malli eivät vastaa sovittua”, sanoo Murisoja.
Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju kertoo, että tekstiilipuolella tavarantarkastajaa käytetään nimenomaan isompien kokonaisuuksien tarkastamiseen ja tilaajina ovat yritykset sekä vakuutusyhtiöt.
“Jos tarkastuksen toinen osapuoli on ulkomailta, voidaan tarkastuskertomus tehdä englanniksi”, Harju vinkkaa.
Harjun mukaan tarkastuskustannusten vuoksi yksittäisiä kuluttajakaupan tuotteita ei yleensä kannata tarkastaa. Tällöin jää vaihtoehdoksi osapuolten välinen neuvottelu ja viime kädessä kuluttajariitalautakunta.
Kesäkeleillä ja varsinkin helteellä toimivat parhaiten luonnonmateriaalit, kuten pellava, silkki ja puuvilla. Ostohetkellä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kuitusisällössä on enemmän luonnonkuitua.
”Luonnonkuitujen ohella myös muuntokuidut, kuten viskoosi ja lyocel ovat miellyttävän tuntuisia ja kosteutta imeviä materiaaleja. Viskoosia valmistetaan mm. koivusta, bambusta, kuusesta tai vaikka männystä”, sanoo Fält-Itkonen.
Fält-Itkosen mukaan myös vaatteen mitoitus vaikuttaa kesähelteillä tuotteen miellyttävyyteen ja toimivuuteen. Tiukat vaatteet kannattaa unohtaa kesällä ja pukeutua vähän väljemmin.