Yrittäjyys

Koronakriisi nostaa esiin riskienhallinnan perusasioita – yritykset eivät ota tosissaan tietoturvariskejä

Maailmassa syntyy uudenlaisia riskejä jatkuvasti, joihin vanhat vakuutukset eivät tuo turvaa.

Koronaviruspandemia ravisuttaa edelleen maailmaa ja sen laajuus on yllättänyt kaikki. Korona on kuin musta joutsen tai villi kortti, eli uhka, jota ei osattu ennakoida tai tunnistaa, sillä sen olemassaoloon ei juurikaan uskottu.

– Globaalistikin on tehty tutkimuksia yritysten riskeistä, ja yritykset ovat itse reitanneet riskejä, että mitkä on merkittävimpiä riskejä yritykselle, millaisia uhkia heitä kohtaan on ja millaisiin riskeihin pitää varautua. Pandemia oli sijalla 60, kertoo vakuutusyhtiö Fennian aluejohtaja Marko Leppänen.

Yrityksille riskeihin varautuminen ennakkoon on erityisen tärkeää. Riskienhallinta on suunnitelmallista työtä, jolla turvataan yrityksen toiminnan jatkuvuus sekä henkilöstön hyvinvointi tarjoamalla mahdollisimman turvallinen työympäristö.

Koronakriisi on osoittanut, että elämme maailmassa, jossa tilanteet ja toimintaympäristöt voivat muuttua salamannopeasti. Vaikka kaikkia tapahtumia ei voi ennakoida tai estää, riskien vaikutuksia voidaan minimoida.

Yritysten riskienhallinta siirretään usein vakuutusyhtiölle

Yritysten riskienhallinnalle on olemassa monenlaisia määritelmiä, mutta pääpiirteissään se tarkoittaa kaikkea sitä toimintaa, jota yritys tekee riskien välttämiseksi ja niistä aiheutuvien vahinkojen vähentämiseksi. Sen pitäisi olla ennen kaikkea ennakoivaa työtä.

Jokainen yrittäjä tietää, että yritystoimintaan liittyy yllättäviä tilanteita. Yrityksen tulee kartoittaa ja tunnistaa ne riskit, jotka uhkaavat juuri heidän yritystoimintaansa. Kun riskit on kartoitettu, selvitetään voidaanko riski poistaa kokonaan jollain toimenpiteillä, pystyykö riskin vaikuttavuutta vähentämään ja millä keinoin, mitä vaikutuksia riskin toteutumisella on toimintaan ja mikä sen todennäköisyys on, jos riskiä ei pystytä poistamaan eikä vähentämään.

Riskin voi siirtää vakuutusyhtiölle, jos sitä ei haluta itse kantaa. Yrityksen pitää kuitenkin olla tietoinen sen liiketoimintaa uhkaavista riskeistä.

Leppänen tuo esiin, että monesta yrityksestä puuttuu kokonaan jatkuvuussuunnitelma, jossa listataan mitä tehdään, kun riskejä tapahtuu: kuka tekee, mitä tekee ja mihin otetaan yhteyttä.

Pienyrittäjälle usein suurin riski on itse yrittäjä. Suomen Yrittäjien mukaan suomalaisista yrityksistä 93 prosenttia on alle 10 työntekijän yrityksiä ja pienyrittäjiä Suomessa on 16 498. Mitä tapahtuu, jos yrittäjä joutuu petipotilaaksi kolmeksi kuukaudeksi ja mistä tulot silloin tulevat? Myös sopimusten tulee olla kunnossa, jos yllättäviä ongelmia syntyy, ettei tappiot siirry yksin yrittäjän harteille.

Maailmassa syntyy uudenlaisia riskejä jatkuvasti

Korona korostaa riskienhallinnan tärkeyttä. Leppänen kokee lisääntyneen keskustelun aiheesta tarpeelliseksi, sillä se nostaa esiin perusasioita, joita saatetaan pitää itsestäänselvyytenä tai jätetään vähälle huomiolle.

Koronaviruspandemiaan ei monikaan yritys ollut etukäteen varautunut, sillä pandemian todennäköisyys on ollut niin pieni.

– Kaikki ihmetteli, miten voi olla mahdollista, ettei tällaiseen ole vakuutusta olemassa. Ei tämmöistä pandemiaa edes koettu riskiksi, Leppänen pohtii.

Koronaa vastaan ei ole olemassa suoranaista vakuutusturvaa, joka korvaisi yritykselle sattuneet tappiot. Jotkut vakuutukset tuovat turvaa epidemioita vastaan, mutta eivät kata suuria pandemioita.

Maailmassa syntyy uudenlaisia riskejä jatkuvasti. Yrittäjien kannattaakin muistaa vakuutuksien päivittäminen, sillä vanhat vakuutukset eivät kata uusia riskejä. Leppäsen mukaan suuri riski, jota yrittäjät eivät ota edelleenkään tosissaan on tietoturvariskit.

– Päivittäin tulee 350 000 uutta haittaohjelmaa. Suurin osa suomalaisista yrityksistä kokee, että ne ei kosketa heitä ja yli puolet suomalaisista yrityksistä ei ole tehnyt mitään asian eteen. Käsittääkseni globaalisti top 3 uhka yritysten toiminnalle, jota ei oteta tosissaan, Leppänen sanoo.

F-Securen mukaan tietojenkalastelussa ja muussa verkkorikollisuudessa on nähtävillä selvä piikki, erityisesti kun valtaosa ihmisistä on etätöissä kotona.

Jos tietoturvahyökkäys aiheuttaa yritykselle keskeytyksiä, perinteiset vakuutukset eivät pääsääntöisesti korvaa tappioita senttiäkään, vaan riski katetaan tietoturvavakuutuksella. Vaikka vakuutukset eivät ole ainoa ratkaisu tietoturvaiskuja vastaan, tulisi ne ottaa huomioon riskienhallintasuunnitelmassa.

Lue myös: Oletko jo valmistautunut koronakriisin jälkeiseen maailmaan?

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös