Asunnot ja kiinteistöt

Isännöintiliitto: Taloyhtiöissä saattaa tikittää koronan takia remonttipommi

Useissa taloyhtiössä siirretään remontteja tulevaisuuteen. Taloyhtiöt voivat pahimmillaan rapistua, jolloin edessä on remonttipommi.

Koronaepidemia on siirtänyt remonttipäätösten tekemistä tuhansissa taloyhtiöissä hamaan tulevaisuuteen, minkä riskinä on tulevaisuuden remonttipommi. Seuraukset saattavat olla kallis yllätys osakkaille, varoittaa Isännöintiliitto.

Liiton mukaan koronalla on ollut isoja vaikutuksia taloyhtiöelämään. Koronakriisi on näkynyt muun muassa lenkkisaunojen ja pesutupien käytön rajoittamisena. Isommassa mittakaavassa korona näkyy siinä, että taloyhtiöissä ei saada tehtyä päätöksiä tarpeellisista remonteista.

”Elokuussa arviolta 10 000 taloyhtiössä yhtiökokous oli vielä pitämättä. Yhtiökokous on se paikka, jossa kaikkia osakkaita ja asukkaita koskevat remonttipäätökset tehdään. On selvää, että lukuisat korjaukset siirtyvät jonnekin tulevaisuuteen, koska kokouksia ei ole pidetty”, kertoo Isännöintiliiton vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa.

Kevään yhtiökokoukset saivat koronaepidemian takia poikkeuksellisesti lisäaikaa. Eduskunta hyväksyi huhtikuussa määräaikaisen lakimuutoksen, joka mahdollisti kevään yhtiökokousten lykkäämisen syyskuun loppuun asti.

Remontin siirtyminen voi aiheuttaa taloyhtiöissä isoja ongelmia, koska useissa taloyhtiöissä pitää tehdä lähivuosien aikana putki- ja julkisivuremontteja. Seurauksena on remonttipommi, jossa kustannukset nousevat hallitsemattoman korkealle.

”Monissa taloyhtiöissä on paljon korjausvelkaa. Eli kun rakennus menee huonompaan kuntoon ja sitä ei huolleta riittävästi, sen korjaaminen tulee kalliimmaksi, vaikeammaksi ja vaatii isompia remontteja”, Viljamaa varoittaa.

Viljamaa huomauttaa myös, että remonttien huippuvuodet ovat vasta edessä. Kun isojen korjausten buumi iskee, voivat myös remonttien hinnat nousta kysynnän mukana. Korjaamisesta voi siis tulla yhä kalliimpaa.

”Ongelma taloyhtiöissä kiteytyy monesti siihen, että rakennusten kunnosta ei pidetä huolta pitkäjänteisesti, sillä osakkaiden on vaikea hahmottaa suunnitelmallisen korjaamisen tärkeyttä. Samoin kuin autoissa, myös rakennuksissa on kuluvia osia, jotka pitää korjata tai vaihtaa.”

Mitä asialle voi sitten tehdä?

Isännöintiliiton mielestä Ihan ensiksi kaikkien taloyhtiön osakkaiden pitäisi ymmärtää, miksi remontteja tarvitaan ja milloin niitä pitää tehdä. Avain tähän on monesti yhtiökokous, jolla on taloyhtiössä ylin päätösvalta.

Taloyhtiöissä kannattaa hoitaa kuntoon ainakin nämä asiat: 1) Sopia ajankohta, jolloin keväältä syksyyn siirretty yhtiökokous pidetään. Aikaa on vain 30.9. asti, 2) alkaa pitää yhtiökokouksia erilaisten etäyhteyksien avulla ja lisätä samalla kaikkien osakkaiden mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon sekä 3) tiivistää hallituksen ja isännöinnin yhteistyötä ja avata entistä selkeämmin taloyhtiön tilannetta osakkaille.

Mikäli taloyhtiön kirjanpidollinen arvo laskee, saattaa taloyhtiö kohdata odottamattomia vaikeuksia pankkien kanssa. Taloyhtiön saattaa olla tällöin entistä haastavampaa saada taloyhtiölainaa korjaushanketta varten.

Isännöintiliitto on myös koostanut kattavan ohjeen etäkokouksista.  

Kommentoi
Ylös
>