
Viikko alkoi osakemarkkinoilla mollivoittoisissa tunnelmissa, kun DAX-indeksi laski maanantaina 4,1 prosenttia ja Helsingin pörssin 25 suurimman yhtiön indeksi tippui 3,4 prosenttia. Yhdysvalloissa S&P 500 on 2,4 prosentin laskussa ja Nasdaq 2,0 prosentin laskussa. S&P 500 on nyt laskussa neljättä päivää peräkkäin.
Moni sijoittaja tässä tilanteessa luultavasti pohtii, onko kyseessä vain korjausliike maaliskuulta alkaneen rajun koronaelpymisen jälkeen vai onko kyseessä laajemminkin talouden suhdanteiden kääntymisestä laskusykliin.
Taalerin mielestä kyse on korjausliikkeestä.
”Markkinoita ja erityisesti teknologiayhtiöitä kesän aikana tukeneet alaspäin valuneet reaalikorot ja halventunut dollari ovat molemmat korjanneet syksyn aikana. Talouden näkymä on sen sijaan pysynyt kutakuinkin ennallaan. Vahvin nousukulma on monien mittarien osalta taitettu, mutta se oli vahvan kesän jälkeen melko vääjäämätöntä ja näkemyksemme mukaan hinnoiteltu markkinoille”, arvioi Taalerin johtaja Lassi Järvinen markkinakatsauksessaan.
Järvisen mukaan talouskasvun vetovastuu on siirtymässä alustavan ”kulutusryöpyn” jälkeen enemmän kohti teollisuustuotantoa, kun painuneita varastoja täytetään heikon kesän jäljiltä. Erityisesti Euroopassa koronaviruksen toinen aalto ja paikalliset rajoitustoimet painavat kuitenkin kulutusnäkymiä.
Pidemmällä aikavälillä on Järvisen mielestä olennaista seurata sitä, miten rajusti kriisin myötä pudonnut investointikysyntä palautuu.
”Pitkään jatkuvat elvytystoimet tukevat mahdollisuuksia investointikysynnän palautumiseen, ja mm. koronakriisin aikana haavoittuvaksi osoittautuneet laajasti hajautetut tuotantoketjut kaipaavat uudistamista. Näkymien pitää kuitenkin muuttua nykyistä selkeämmiksi, jotta investointeja uskalletaan lähteä tekemään.”
Taaleri ei ole tehnyt allokaatioratkaisuissaan merkittäviä muutoksia syyskuun lievässä laskumarkkinassa. Matala korkotaso suosii edelleen osakkeita.
”Näkemyksemme mukaan talouden palautuminen koronakriisistä jatkuu edelleen, vaikkakin kesän huippuvauhdista hidastuen. Matala korkotaso pitää osakkeiden riskipreemion houkuttelevana nousseista arvostustasoista huolimatta. Niinpä näemme, että olosuhteet tukevat osakemarkkinoita edelleen, ja jatkamme osakeylipainossa”, Järvinen toteaa.
Taaleri tarkkailee osakkeiden laskua mahdollisuutena nostaa osakepainoa erityisesti laskun jatkuessa.