Indikaattorit

Pankki: Korkojen nousua ei ole näköpiirissä

EKP pitää korot alhaalla ainakin ensi vuoden, ennustaa POP Pankki.

Koronakriisi on vaikuttanut voimakkaasti hintoihin Suomessa, kertoo POP Pankin tuore talousennuste. Pankin mukaan kuluttajahinnat jopa laskivat keväällä öljyn hinnan romahdettua.

Hintojen nousu on hiipunut lähes kaikissa tuoteryhmissä, koska kulutus on ollut kriisin aikana heikkoa. POP Pankin ennusteen mukaan keskimäärin hinnat nousevat viime vuodesta vain hitusen, noin 0,3 prosenttia.

Hintapaineet pysyvät jatkossakin maltillisina. Talouden palautuessa ensi vuonna hinnat nousevat ripeämmin, mutta kuitenkin alle prosentin, pankki ennustaa. On kuitenkin mahdollista, että ensi vuoden aikana nähdään varsin voimakkaitakin lyhytaikaisia hintojen muutoksia, jos tuotanto ei sopeudu tarpeeksi nopeasti kulutuksen muutoksiin.

Öljyn hinnan maailmanmarkkinahinnan romahdus näkyi sekä liikenteen että asumisen energian hinnoissa. Suomessa bensan hinta on laskenut alimmalle tasolleen yli kymmeneen vuoteen.

POP Pankin mukaan kesän hinnannousun jälkeen bensan hinta on uudelleen syksyllä laskenut alle 1,40 euron veronkorotuksesta huolimatta. Lasku on jatkunut edelleen, vaikka öljyn hinta kääntyi jo nousuun.

Koronakriisi nosti hetkellisesti korkoja keväällä. Sen jälkeen lyhyet korot ovat laskeneet historiallisen matalaksi.

POP Pankin mukaan talouden elpyminen nostaa korkoja aikanaan, mutta vielä korkojen nousua ei ole näköpiirissä.

Alhaiset korot johtuvat keskuspankki EKP:n toimista. Tukeakseen talouskasvua Euroopan keskuspankki pitänee korot matalana vielä ainakin
koko ensi vuoden, POP Pankki ennustaa.

Koronakriisin aikaiset negatiivisten euribor-korkojen varsin suuretkin muutokset eivät ole kuitenkaan näkyneet asuntolainoissa. Tämä johtuu siitä, että asuntolainojen viitekorkojen lasku on rajoitettu nollaan.

Uusien asuntolainojen keskikorko on pysynyt noin 0,7 prosentissa jo reilun vuoden, POP Pankki toteaa.

Koronapandemian toinen aalto heikensi selvästi lähiajan inflaatio- ja talousnäkymiä, joten EKP:n neuvosto päätti tässä kuussa useista rahoitusoloja keventävistä toimista. Se esimerkiksi kasvattaa pandemiaan liittyvää osto-ohjelmaa 500 miljardilla eurolla eli yhteensä 1 850 miljardiin euroon. Näitä ostoja jatketaan ainakin maaliskuun 2022 loppuun. 

Lisäksi neuvosto päätti, että vuonna 2021 järjestetään kolme uutta kohdennettua pidempiaikaista operaatiota pankeille. Niihin sovellettu korko on alimmillaan −1 prosenttia. EKP:n neuvosto on valmis käyttämään tarpeen mukaan kaikkia välineitään, jotta inflaatio palautuu kestävästi lähemmäksi tavoitetta.

Korot ovat edelleen alhaiset, ja EKP:n neuvosto odottaa ohjauskorkojen pysyvän nykyisellään tai sitä alempina, kunnes arviointijakson inflaationäkymät palautuvat vankasti riittävän lähelle kahta prosenttia, mutta alle sen, ja kehitys näkyy johdonmukaisesti myös pohjainflaatiossa.

Kommentoi
Ylös
>