
Perinteikkään vuolukivitakkojen valmistajan Tulikiven lähimenneisyys ei ole ruusuinen. Liikevaihdon lasku vuosina 2016 – 2018 oli tasolla 2-5 prosenttia vuosittain. Liiketulos oli yhä 2019 tappiolla 2,7 miljoonaa euroa.
Yhtiö on sinnitellyt myös rahoitushaasteiden parissa. Iso ongelma on ollut velkaisuus. Rahoitusongelmien vuoksi yhtiö teki viime vuoden lopulla velkojiensa kanssa rahoitussopimuksen, jonka mukaan korolliset velat erääntyvät helmikuun 2021 loppuun mennessä.
Yhtiöllä on vienyt läpi säästöohjelmaa ja sillä on kaksi elinkaarensa alussa olevaa tärkeää takkamallistoa Karelia ja Pielinen.
Tänä vuonna on yhtiön tuloksentekokyvyssä tapahtunut käänne.
Tulikivi nostaa ohjeistustaan vuodelle 2020 arvioiden liikevaihdon olevan noin 29 miljoonaa euroa ja vertailukelpoisen liiketuloksen noin 1,0 miljoona euroa.
Aiemmin 6.11. julkaistussa osavuosikatsauksessa yhtiö oli arvioinut vuoden 2020 liikevaihdon olevan 27-29 miljoonaa euroa, ja vertailukelpoisen olevan voitollinen. Viime vuonna liiketulos ilman arvonalennuksia oli 0,0 miljoonaa euroa.
Näkymien parantumiseen vaikuttaa loppuvuoden hyvä kysyntä viennin päämarkkina-alueilla.
Konsernin liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 6,9 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 6,6 miljoonaa euroa. Liiketulos nousi kolmannella vuosineljänneksellä 0,6 miljoonaan euroon viime vuoden 0,1 miljoonasta eurosta.
Toimitusjohtaja Heikki Vauhkosen mukaan kolmannella vuosineljänneksellä liikevaihto kasvoi koronapandemian lisättyä kuluttajien kiinnostusta remontointiin, loma-asuntoihin sekä pientaloasumiseen niin kotimaassa kuin vientimaissa.
Liiketoiminnan kannattavuus parantui hinnankorotusten ja tuottavuustoimenpiteiden sekä kiinteiden kulujen säästöjen ansiosta.
Kotimaassa tilausvirta kasvoi kaikissa tuoteryhmissä. Kysynnän kasvu oli vilkkainta sauna- ja sisustuskivi-tuotteissa. Myös Keski-Euroopan ja Venäjän vienti kehittyi myönteisesti kolmannella vuosineljänneksellä. Yhtiön tilauskanta oli katsauskauden päättyessä 4,0 (3,8) miljoonaa euroa.
Tulikivi on varaavien tulisijojen markkinajohtaja maailmassa. Konserniin kuuluvat emoyhtiö Tulikivi Oyj, Tulikivi U.S. Inc ja OOO Tulikivi. Konserniyrityksiä ovat lisäksi Tulikivi GmbH ja The New Alberene Stone Company, Inc., joilla ei ole enää liiketoimintaa.